Kärppien maalilla Sami Aittokallion taakse tämän kauden CHL-otteluissa ei ole kiekko aivan hirveästi päätynyt.

Kuudessa ottelussa Aittokallio on ohitettu vain kerran ja mukaan on tarttunut peräti viisi nollapeliä.

Tämä on tietänyt sitä, että torjuntaprosentti on tällä hetkellä peräti 99,25.

Tuorein nollapeli tuli tiistaina, kun Kärpät kaatoi ratkaisevassa toisessa osaottelussa Dusseldorferin 3-0 CHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Tiistaina Kärpät ratkaisi pelin jo avauserässä, kun se karkasi kolmen maalin karkumatkalle ja meni yhteismaaleissa jo 5-0-johtoon.

Se ei kuitenkaan Aittokallion mukaan näkynyt ajatusten herpaantumisessa.

– Ei sitä yhteismaalilukemaa mitenkään ajatellut, vaan sitä meni ihan tämän pelin sisällä eteenpäin. Jos niin olisi ajatellut, niin siitä olisi voinut tulla haastava tilanne, sillä 2-0 kun on asema, niin kun kaveri tekee yhden, niin siitä voi tulla sellainen flow-tila päälle, jonka jälkeen voivat saada useammankin putkeen. Mentiihan ihan voittamaan tätä peliä ja se tehtiin, Aittokallio sanoi.

Nollapeli ei kuitenkaan tullut helpolla, sillä Dusseldorferilla oli toisessa ja kolmannessa erässä useampi huippupaikka.

– Vähän tuuriakin oli mukana tietysti. Joku olisi voinut yhden nostaa patjan yli, mutta tällä kertaa ne jäivät siihen. Sillä tavalla hyviä torjuntoja tuli, että kun piti venyä, niin pystyi venymään. Mutta aika samankaltainen peli tämä oli kuin moni muukin tuossa.

Aittokallion otteet kuitenkin ymmärrettävästi keräsivät kehuja Kärppien valmennuksesta päävalmentjalta Lauri Marjamäeltä.

– Puolustuspeliin sitoutuminen ja valmistautuminen olivat kaiken a ja o. Siihen päälle se, että kyllähän tuo Aittokallio pelaa uskomattomassa putkessa CHL:ssä.

– Ja jos jatkaa samalla tavalla, niin silloin varmasti pärjätään jatkossakin, Marjamäki letkautti.

Siinä pielee varmasti paljon totuutta takana. Ylipäätänsä Kärppien otteet ovat olleet CHL:ssä vakuuttavia. Taustalla on Marjamäen mukaan paljon nimenomaan asennepuoli.

– Ollaan otettu nämä pelit tosissaan ja ollaan iloisi siitä, että kuusi peliä, joissa on päästetty vain yksi maali. Ollaan haettu Euroopasta hyviä tuloksia ja kaiken järjen mukaan saadaan seuraavallekin kierrokselle ratkaiseva peli tänne Ouluun.

– Hienoa, että pelit jatkuvat.

Vielä parannettavaa

Aittokallio tiedostaa hyvin itsekin, miten komea torjuntaprosentti tällä hetkellä CHL:ssä hänellä on. Mutta nettisivuilta ei ole aikomuksena käydä niitä ihailemassa.

– Eipä sinne jaksa oikein katsella. Ne on siellä ja sitten jos ne olisivat joka puolella sellaiset koko kauden ajan, niin sitten voisi olla ihan hyvä fiilis. Voisi olla, että silloin nosteltaisiin jonkinmoista kannua tuossa, Aittokallio letkautti.

– Hyvinhän tuossa on kulkenut. Hyvin on nähnyt kiekot ja se on auttanut mun hommaa hirveästi. Silloin on yleensä helpompi torjua, kun näkee sen laukauksen. Siihen päälle ollaan alivoimat taisteltu hyvin, vaikka sitten taas samalla ollaan otettu aika paljon jäähyjä tässä. Ne pitää ottaa pois, sillä siellä alkaa tulla semmoisia nippuja vastaan, jotka varmasti laittavat sitä kiekkoa pussiin, jos tuollaisia paikkoja antaa, Aittokallio jatkaa.

Täydellisen tyytyväinen täksi kaudeksi Pohjois-Amerikasta Suomeen palannut 23-vuotias veräjänvahti ei kuitenkaan ole.

– Yritän saada vielä lisää tasaisuutta otteisiini, että ei tule sellaisia nukahduksia. Ei niitä toki nytkään ole hirveästi tullut ja vaikka on ollut huono päivä, niin on pystynyt ottamaan jotain kiinni. Vielä pitää sitä suorittamista saada paremmaksi, että ei tulisi kauheeta heilumista siellä.

Vastuuta Aittokalliolle on alkukaudella tullut todella paljon. Se on maistunut, kun viittaus kääntyy viime vuoteen.

– Itseä ei ole se harmittanut yhtään, että on saanut pelata todella paljon. Viime kaudella olin siinä penkillä kausikorttipaikalla katsomassa pelejä, niin siinä sitä lätkää näki ihan tarpeeksi. Nyt on ihan mukava pelatakin.

Myös joukkueena Kärpät on mennyt Aittokallion mukaan oikeaan suuntaan.

– Ihan hyvässä vauhdissa ollaan. Totta kai siinä on vielä paljon tekemistä ja parannettavaa, mutta ihan hyvä alku on saatu tuohon. Koitetaan rakentaa nyt siihen päälle sitten. Koko aika suunta on eteenpäin ja matkan alussa ollaan kuitenkin vielä.

– Ei sen pelin tarvitsekaan olla vielä ihan valmista, Aittokallio muistuttaa.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen