Jokereilla edessä on kahden vierasottelun kiertue tällä viikolla, kun vastassa ovat Traktor ja Neftehimik.

Näihin otteluihin Jokerit lähtee allaan tappio, mutta myös useamman poissaolon siivittämänä.

Sairastuvalta ei nimittäin reissulle tule apuja, mutta taas toisaalta tuore vahvistus Arturs Kulda tekee hyvin todennäköisesti debyyttinsä narripaidassa Traktor-ottelussa.

Jokereilla alla on useamman huippujoukkueen kohtaaminen putkeen, mistä mukaan ei välttämättä tarttunut aivan sitä tulosta, mitä narriryhmä lähti hakemaan.

Poissaoloja vielä riittää

Viimeisimmissä otteluissa Jokerit on kohdannut kahdesti SKA:n ja kahdesti TsSKA:n. Näistä tuloksena oli kolme tappiota ja yksi voitto.

Viime keväänä Jokerit pudotuspeleissä jatkossa pudottanut TsSKA oli yhä liian paha vastustaja, sillä moskovalaisjoukkue voitti molemmat keskinäiset kohtaamiset.

SKA:lta Jokerit otti kotona voiton, kun taas vieraissa SKA heilutti Jokereiden verkkoa oikein urakalla.

Muutaman tappion jälkeen Jokereiden johtoryhmä teki myös reagointia tällä hetkellä kovasti poissaoloista kärsivälle puolustusosastolle, kun latvialaispuolustaja Kulda tarttui haaviin.

– Juttelimme viime viikolla Jari Kurrin kanssa, ja Jokerit oli kiinnostunut, joten pääsimme nopeasti sopimukseen. On hienoa, että pääsen vihdoin pelaamaan huomenna. En malta odottaa sitä, Kulda tunnelmoi seuran sivuilla.

Kuldalle tilausta tosissaan löytyy, sillä esimerkiksi kahden vieraspelin kiertueelta takalinjoilta poissa ovat Daine Todd, Philip Larsen ja Ossi Väänänen.

Näistä Larsen ja Väänänen saattavat palata kehiin ensi viikolla, kun Jokerit palaa kotiotteluiden pariin.

Hyökkäyksestä Jokereilla poissa ovat yhä Tomi Mäki ja Eetu Pöysti.

Lähtökohdat

Keskiviikkona vieraskiertueen ensimmäisessä ottelussa vastassa on Traktor, joka on tällä hetkellä varsin hyvässä iskussa.

Viidestä edellisestä ottelustaan se on voittanut neljä ja joukossa on muun muassa päänahka hallitsevasta KHL-mestarista SKA:sta.

Tällä hetkellä Traktor on KHL:n itäisen konferenssin sijalla 8. yhteensä 23 pisteellä.

Läntisessä konferenssissa Jokerit on toisena 31 pisteellä.

Suomalaisia Traktorista ei ainakaan tässä vaiheessa löydy, mutta Liigasta tuttu veijari sen sijaan löytyy. Hyökkäyksessä Traktorilla nimittäin on Francis Pare, joka kävi mutkan pari vuotta sitten TPS:ssä.

Joukkueen kapteeni on kokenut Deron Quint ja päävalmentajan tontilta löytyy useamman vuoden muun muassa NHL:ssä pelannut Andrei Nikolishin.

Yleisilmeeltään ja huomioiden osalta Traktorista esille nousee tällä hetkellä kurinalainen puolustus, mikä on näkynyt viimeisimmissä peleissä varsin selvästi. Kahdeksaan viime peliin Traktor on päästänyt vain 11 maalia, mikä on huomattavasti parempi luku kuin Jokereilla, jolla toki alkukaudella saldo oli myös todella komea. Useamman huippuottelun putken aikana omissa kuitenkin helähti melkoisen monta kertaa, mikä vei lukua aavistuksen verran heikompaan suuntaan.

Joka tapauksessa maali-iloittelua näiden kahden joukkueen välillä on vaikea lähteä hakemaan, vaan hyvin suurella todennäköisyydellä edessä on varsin tiiviiden viisikoiden välinen shakkinappuloiden siirtelyvääntö.

Kertoimet (NordicBet)

Traktor-Jokerit, keskiviikko 7.10.2015. klo 17.00.
3.00 – 4.25 – 2.09

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen