Täksi kaudeksi Kärpistä Boston Bruinsiin siirtynyt Joonas Kemppainen on ihastuttanut otteillaan Bruins-valmennusta. Kemppainen pelasi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa Bruinsin nuorten lupausten mukana New Jersey Devilsin vastaavia vastaan.

Bruins voitti Devilsin 4-3. Kemppainen ei saanut pisteitä aikaan, mutta hän laukoi kahdesti maalia kohden. Bruins-valmennukseen kuuluva Bruce Cassidy kehui suomalaisen esitystä.

– Hänestä huomaa, ettei hän ole enää poikanen. Hän on pelannut hyvässä liigassa jo pitkään. Odotan, että hän on tämän joukkueen paras pelaaja, Cassidy hehkutti Boston Heraldille.

– Hän on sanojensa mittainen, erittäin keskittynyt. Hän haluaa taistella lujaa, Cassidy jatkoi.

Kemppainen haluaa ottaa heti tulokaskaudellaan paikkansa Bruins-kokoonpanosta.

– Olen treenannut lujaa koko kesän. Viimeiset pari kautta näyttivät, että pystyn pelaamaan hyviä pelaajia vastaan, Kemppainen totesi.