Todella suositusta Sunrise Avenue -bändistä tuttu laulaja Samu Haber on arpomassa CHL:ssä eli Champions Hockey Leaguessa ensimmäisen pudotuspelikierroksen pareja, kun arvonta on ohjelmassa 8. syyskuuta.

Arvonta järjestetään Helsingissä, missä 32 jatkoon alkulohkoistaan päässyttä joukkuetta arvotaan pudotuspelipareihin.

Lohkovoittajat 16 eri lohkosta ovat ykköskorissa ja lohkokakkoset taas kakkoslohkossa. Pudotuspelikierroksilla voivat kohdata myös samasta maasta tulevat joukkueet, mutta samassa alkulohkossa pelanneet eivät voi kohdata vielä ensimmäisellä pudotuspelikierroksella keskenään.

Kun pudotuspelien ensimmäisten kierrosten parit on arvottu, valmistuu samalla myös kokonaisuudessaan kaavio siitä, miten jatkossa joukkueet tulevat kohtaamaan.

Helsingissä MTV-kanavan studioilla järjestettävässä arvonnassa mukana oleva Haber on tullut tutuksi kovana HIFK-fanina. Hänellä kuin myös koko HIFK:lla seurana on vielä jännitettävää, sillä HIFK:n jatkopaikka selviää vasta viikonloppuna, kun SC Bern ja Linköping kohtaavat keskinäisessä ottelussa.

Mikäli Bern voittaa kyseisen kamppailun, ottaa se jatkopaikan HIFK:n nokan edestä. Linköping sen sijaan on varmistanut jo oman jatkopaikkansa.

CHL:n pudotuspelien arvonta tulee näkymään suorana sarjan virallisilta verkkosivuilta.