Tämä viikonloppu ei ollut aivan onnistunut JYPiltä.

Ensin perjantaina HPK kävi iskemässä Jyväskylässä kiekon kuudesti JYPin verkkoon, kun se haki vieraspiteet mukaansa lukemien oltua sen hyväksi 6-3.

Tyly oli kyyti myös lauantaina, kun Ilves tykitti saman määrän osumia verkkoon voitettuaan JYPin kotonaan 6-2.

Muutos on hyvin radikaali, sillä ennen viikonloppua alkukauden aikana JYP oli päästänyt omiin vain viisi maalia.

Syitä romahdukseen JYPin päävalmentaja Marko Virtanen ei lähtenyt etsimään maalivahtiosastolta.

– En ole huolestunut maalivahdeista. Tänään yksikään maali ei mennyt (Tuomas) Tarkin piikkiin. Todellinen syy on jossain ihan muualla kuin maalivahdeissa, Virtanen sanoi Ilta-Sanomien mukaan.

Alkukauden kuudesta ottelusta JYP on ottanut kolme voittoa ja mukaan on mahtunut myös kolme tappiota.