Puolustaja Tomas Mojzis on vakuuttunut siitä, ettei TPS:n konttaaminen saa jatkoa tulevalla kaudella.

Viime kaudella TPS jäi sijalle 13. Raskaan pettymyksen jälkeen TPS suuntaa tulevaan kovin satsauksin. Joukkueeseen on tullut kovan tason pelimiehiä ja myös valmennus on mennyt uusiksi. Päävalmentajana toimii SaiPassa ja HPK:ssa hyvää työtä tehnyt Ari-Pekka Selin.

– Uudet valmentajat ja uudet joukkuekaverit vaikuttavat todella sitoutuneilta. Lisäksi nämä meidän junnut ovat saaneet voittamastaan mestaruudesta paljon lisää itseluottamusta. Heidän olemuksensa on aivan erilainen! Eivätkä he enää ujostele niin paljoa kentällä, Mojzis kuvailee seuransa verkkosivuilla.

Tuleva kausi on Mojzisin kolmas TPS:n nutussa. 33-vuotias tshekkipakki on viihtynyt Turussa todella hyvin.

– Suomesta ei löydy parempaa kaupunkia jääkiekkoilijalle. Olin onnekas, että aluksi päädyin tänne ja olen saanut tulla myös takaisin, Mojzis kehuu.

TPS pelaa harjoituskauden ensimmäiset ottelunsa perjantaina perinteisessä Pitsiturnauksessa Pelicansia ja HIFK:ta vastaan.