Pelicansin osalta harjoitusottelu JYPiä vastaan sai melkoisen käänteen.

Se johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen jo 4-0.

Maaleista vastasivat Sebastian Repo, Miro Hovinen, Ben Blood ja Miika Roine.

Sitten alkoi aivan toinen show.

Ensin Mikko Salmio, Jani Tuppurainen ja Janne Kolehmainen toivat JYPin maalin päähän. Tasoihin JYPin pamautti Suomeen täksi kaudeksi palannut Joonas Nättinen.

Tämän jälkeen Pelicans päätti vaihtaa maalivahtia, kun tolppien väliin asteli Janne Juvosen tilalle Toni Eskelinen.

Eskelisellä ilta ei mennyt aivan putkeen, sillä loppuhetkillä hänelle merkattiin vain kaksi torjuntaa. Kiekkoja puolestaan sateli selän taakse kovalla tahdilla.

JYP vei lopulta kamppailun nimiinsä lukemin 8-4. Kolmannen erän maaleista vastasivat Nättisen kahden osuman lisäksi Mikko Salmio, Janne Kolehmainen ja Tuomas Pihlman.

Muissa liigajoukkueiden päivän harjoitusotteluissa HIFK muun muassa otti tylyn 4-0-voiton TPS:stä. Kärpät puolestaan nollasi viime kauden CHL-mestarin Luulajan.

Liigajoukkueiden harjoitusottelut perjantaina:

Luulaja-Kärpät 0-3
Sport-Blues 1-4
TPS-HIFK 0-4
Pelicans-JYP 4-8
HPK-Jukurit 1-3
KalPa-Saipa 0-3
Ilves-Tappara 3-2