Keskisuomalaisen haastattelussa JYPin lupaaviin senttereihin lukeutunut Julius Nättinen kertoi syitä sille, miksi hän päätti siirtyä ensi kaudeksi Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin.

Nättinen valitsi liigapaikan tavoittelun sijaan ensi kaudelle osoitteekseen OHL:n ja Barrie Coltsin.

– Mietittiin jo alkukesästä agenttini ja vanhempieni kanssa, että mikä olisi kehitykseni kannalta paras ratkaisu. Tämä vaihtoehto alkoi pyöriä mielessä ja kun se oli sittemmin myös Anaheimin tahto, asia oli sillä selvä, Nättinen taustoittaa Keskisuomalaiselle ja jatkaa:

– Jyväskylään jäämisen kohdalla ongelma oli se, että pelipaikasta liigassa ei olisi ollut mitään takeita. Katsottiin, että OHL on tässä kohtaa parempi paikka kehittyä kuin mestis. Oppii pohjoisamerikkalaisen pelin ja kiekkokulttuurin kokonaisuudessaan, Nättinen toteaa.

Mitään hampaankolossa ei ole JYPiä kohtaan.

– JYPissä on aina tehty asiat viimeisen päälle ja kaikki valmentajat ovat olleet matkan varrella hyviä, keskustan aluen korttelikiekossa uransa liki viisitoista vuotta sitten aloittanut Nättinen kehaisee.

Nättinen valittiin varsin aikaisessa vaiheessa kesän NHL-draftissa, kun Anaheim Ducks huusi hänet toisella kierroksella. Sinne Nättinen suuntaa ensin harjoitusleirille, mistä matka tulee jatkumaan Coltsiin.

Alkuperäinen juttu Nättisestä löytyy täältä.