KalPan Liiga-kausi 2014-2015 oli urheilullisesti vahva, joukkueen parantaessa edellisestä kaudesta peräti kahdeksan sijaa ja sijoittuen kuudenneksi.

Tilikauden tappioksi kirjattiin peräti 500 000 euroa. Kaudella 2013-2014 tilikauden tappio oli 296 000 euroa.

– Lähdimme kauteen haasteellisesta tilanteesta, urheilullisesti erittäin vaikean kauden jälkeen ja yleisen taloudellisen taantuman jatkuessa. Onnistuimme palauttamaan urheilullisen uskottavuuden, mikä on hyvin tärkeä asia. Taloudellinen tulos on pettymys, koska tavoittelimme tilikaudesta voitollista, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo tiedotteessa.

– Suurin yksittäinen syy suureen tappioon oli lipputulojen jääminen budjetoidusta noin 300 000 euroa. Lisäksi pelaajabudjetti jouduttiin ylittämään kauden aikana muutamaankin otteeseen, kun joukkuetta haluttiin vahvistaa ja loukkaantumisia täytyi paikata. Myös muissa kuluissa, muun muassa ulkopuolisten palveluiden käytössä menot kasvoivat odotettua enemmän, Saksman listaa.

Kaudelle 2015-2016 KalPa Hockey Oy budjetoi liikevaihtoa 6 250 000 euroa. Budjetoitu yleisömäärä on 3 500 katsojaa ja pelaajabudjetti on 2 000 000 euroa. Tilikaudesta tavoitellaan voitollista tulosta.

– Tulevan kauden osalta talouden keskeisin tavoite on voitollisen tuloksen tekeminen. Urheilullisesti vahvasti positiivisen viime kauden jälkeen lähtökohdat kauteen ovat yleisön kiinnostusta ajatellen huomattavasti vuoden takaista paremmat ja odotamme sen näkyvän alkukauden yleisömäärissämme, toimitusjohtaja Saksman kertoo.