Jokereilla kiireinen viikko KHL:ssä päättyy melkoiseen herkkupalaan, kun TsSKA saapuu vieraaksi Helsinkiin.

Aiemmin tällä viikolla Jokerit on ottanut pisteet Severstalilta (3-2) ja murskavoitolla Torpedosta (5-1).

Nyt eteen tulee kuitenkin kaikista kovin haaste, nimittäin viime kaudella vakuuttanut TsSKA:n nippu, joka kuuluu aivan kovimpien ennakkosuosikkien joukkoon KHL:ssä tämänkin kauden osalta.

Parannusaskelia

Jokereilla viikko ja samalla koko KHL-kausi alkoi hieman yskähdellen, vaikka tiistaina se kaatoikin Severstalin kotonaan. Narriryhmän päävalmentaja Erkka Westerlund ei hirveästi kuitenkaan esitystä kehunut, vaan parannettavaa jäi torstaille.

– Me oltiin ihan hajalla, Westerlund tiivisti.

Torstaina meno oli jo terävämpää ja Torpedo jäi niin peliesityksen osalta kuin numeroiden suhteen selkeästi Jokereiden jalkoihin.

Kaivattua parannusta tuli.

– Oli tämä selvästi ehjempi peli meiltä. Selvä askel eteenpäin ensimmäisestä pelistä, jokeriluotsi Westerlund myönsi.

Torstain pelissä Juhamatti Aaltonen häkelsi upealla maalillaan, missä hän kikkasi ensin näyttävästi ja pisti sen jälkeen rystyltä kiekon sisään.

Uusi vahvistus Brandon Kozun puolestaan osui kahdesti ja saipa myös Peter Regin maalihanat auki.

Lauantain vastustaja TsSKA on myös voittanut molemmat pelinsä tähän mennessä, kun se on kaatanut SKA:n ja Spartakin. Täten lauantaina pelataan jo läntisen konferenssin ykkössijasta, vaikka kausi toki on vielä todella alkutekijöissään.

Laajuus testissä

Jokereilla tälle kaudelle isona teemana on ollut se, että joukkue ei menisi eteenpäin vain yhdellä stevemosesilla tai yhdellä tehonyrkillä.

Uudet hankinnat ovat nojanneet strategiaan, mistä Westerlund on jo useamman kerran puhunut.

– Meillä on yritys siihen, että ei oltaisi yhden kentän joukkue, vaan löytyisi sitä leveyttä. Toivotaan, että löydettäisiin neljä sellaista kentällistä, joista löytyisi aina joka ilta se ratkaisija jostain. Meiltä löytyy hyviä pelaajia, jotka voivat vuorollaan ratkoa pelejä.

– Mutta ennen kaikkea meidän pitää saada se meidän joukkuepeli vielä paremmaksi. On vähän sellainen tunne, että meillä on paremmat pelaajat kuin viime vuonna, mutta meillä on vielä pitkä matka kasvaa joukkueeksi, Westerlund mietti myös Torpedo-pelin jälkeen.

Leveyttä tosissaan kaivataan myös lauantaina, sillä vastaan asettuu sellainen materiaali, jossa tätä Westerlundin esille tuomaa leveyttä on.

TsSKA:lla kärki rosterissa on erittäin terävä Aleksandr Radulovin, Stéphane Da Costan, Jan Mursakin, Simon Hjalmarssonin, Geoff Plattin ja Vladimir Zharkovin osalta. Kun jo hyökkäyksestä terävään kärkeen voi nimetä useamman pelaajan, kertoo se juuri sitä, miten laadukas nippu Jokereilla vastaan asettuu.

Puolustuksessakin laatua riittää jo Nikita Zaitsevin ja Denis Denisovin myötä, eikä heidänkään jälkeen taso paljoa heilahtele.

Viime kauteen verrattuna avainpelaajista poissa on ainoastaan Igor Grigorenko, joka vahtoi takaisin Ufan riveihin. Muita muutoksia on enemmälti tapahtunut maalivahtiosastolla, jonne saapui NHL:ssä viime vuodet pelannut Viktor Fasth vahvasti torjuneen Kevin Lalanden tilalle.

Arvio

Jokerit joutuu erittäin kovaan testiin lauantaina ja voitto TsSKA:sta olisi varmasti erittäin kova itseluottamuspiikki jatkoa ajatellen.

Mutta samalla lauantain peli on varsin hyvä testi. TsSKA:lla on niin paljon taitoa, mutta se myös puolustaa erittäin hyvin, joten Jokereiden hyökkäys- ja puolustuspeli joutuvat todella kovaan testiin.

Viime keväänä pudotuspeleissä juurikin TsSKA oli se joukkue, joka Jokerit tiputti jatkosta. Tätä sarjaa Jokereiden organisaatiossa on käyty läpi paljon puheissa ja siihen viitaten on myös tiettyjä strategisia linjauksia tehty.

Jokerit on muun muassa pyrkinyt saamaan lisää voimaa maalinedustavääntöihin, mihin apua tarjoaa muun muassa Jesse Joensuu. Maalinedustaväännöissä kun TsSKA oli viime keväänä selvästi edellä ja teki jo siinä sen ratkaisevan eron.

Tältäkin kannalta lauantain peli on erittäin mielenkiintoinen. Onko Jokerit kuronut eroa TsSKA:han nähden?

TsSKA lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta Jokereilla nälkää riittää erittäin paljon.

Käsillä on huippukamppailun ainekset.

Kertoimet (NordicBet)

Jokerit-TsSKA, lauantai 29.8.2015. klo 16.00.
3.00 – 4.00 – 2.18

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen