Lauantaina paljastui, että Ottawa Senatorsin Mike Hoffman vie sopimusneuvottelunsa välimiesmenettelyyn.

Myöhemmin lauantaina tuli ilmi, että myös Ottawan Alex Chiasson on päätynyt samaan ratkaisuun. Asiasta kertoi Ottawa Sun -lehden toimittaja Bruce Garrioch Twitter-tilillään. Garrioch kertoo saaneensa tietää asiasta Chiassonin agentilta, Kent Hughesilta.

Chiassonin tilanne eroaa Hoffmanin vastaavasta siinä mielessä, että hän ei ole onnistunut tekemään vastaavaa läpimurtoa. 24-vuotias laituri onnistui vakuuttamaan NHL-uransa alkutaipaleella tehdessään kaudella 2012-2013 Dallas Starsin paidassa seitsemässä NHL-ottelussa vakuuttavat tehot 6+1.

Ottawaan vuosi sitten kaupattu Chiasson ei ole onnistunut nousemaan NHL:ssä tehokkaaksi kärkilaituriksi, vaan miehen pistemäärät ovat jääneet junnaamaan paikoilleen. Viime kaudella syntyi 76 otteluun tehot 11+15=26.

Nyt siis rajoitetuksi vapaaksi agentiksi tulleen Chiassonin päättyneen sopimuksen cap hit oli 866 667 dollaria. Siihen lienee kuitenkin tulossa mukava korotus välimiesmenettelyssä, jos osapuolet eivät pääse ennen sitä yhteisymmärrykseen uudesta sopimuksesta.