NHL-seura New Jersey Devils on tehnyt lisää muutoksia johtoportaaseensa.

Aiemmin isona yllätyksenä seuran GM:nä hyvin pitkään toiminut Lou Lamoriello siirtyi sivuun presidentin tehtävistä, mihin hän jäi keväällä astuttuaan sivuun toimitusjohtajan tontilta.

Nyt seura hankki apulais-GM:ksi Pittsburgh Penguinsista Tom Fitzgeraldin.

Fitzgerald on hyvin tuttu nimi Devilsin tuoreelle GM:lle Ray Sherolle, sillä he toimivat nykyisissä rooleissaan myös pitkän tovin Penguinsissa ennen kuin Shero sai potkut.

Devilsistä löytyy myös muita tuttuja tahoja Fitzgeraldille, sillä hän teki tiiviisti Penguinsin apulais-GM:nä yhteistyötä Devilsin uuden päävalmentajan John Hynesin kanssa, joka puolestaan oli aiemmin Penguinsin AHL-seuran päävalmentajana.

Devils ei joudu maksamaan Fitzgeraldista varausvuoroa korvauksena, vaikka se on ollut yleistä uuden palkkakaton aikana. The Recordin mukaan korvaus koskee vain GM:iä, päävalmentajia ja seuran presidenttejä.

”Toimistopuolen” urallaan Fitzgerald ehti toimia Penguinsin apulais-GM:nä kesästä 2009 lähtien. Sitä ennen hän oli kaksi vuotta Penguinsin pelaajakehityksen johtajana.