NHL-seura San Jose Sharksin osalta puhuttiin paljon viime kaudella seuran ratkaisusta olla nimittämättä ketään joukkueen kapteeniksi.

Sharks käytti ainoastaan varakapteeneja päävalmentaja Todd McLellanin viimeiseksi jääneellä sesongilla.

Uusi päävalmentaja Peter DeBoer on kuullut paljon närääkin herättäneestä asiasta ja sille on tulossa muutos.

– Olen hyvin luottavainen siitä, että kun kauden ensimmäinen peli tulee vastaan, meillä on kapteeni, DeBoer sanoi radioaseman 95.7 The Gamen haastattelussa.

– Emme raahaa sitä (asiaa) häiriötekijänä ympäriinsä, vaan tulemme jättämään sen taakse. Uskoisin, että pelaajat ovat valmiita siihen myös, DeBoer jatkaa.

Varakapteeneina viime kaudella toimivat niin Joe Thornton, Joe Pavelski, Marc-Edouard Vlasic kuin myös Patrick Marleau. He kaikki jatkavat myös ensi kaudella seuran riveissä.

Sharks vahvistui kesän aikana yhdellä suomalaisnimellä, kun tuloksellisesti vahvat MM-kisat Leijonien paidassa pelannut Joonas Donskoi teki sopimuksen seuran kanssa.

Donskoi on Sharksin ainut suomalaispelaaja, sillä maalivahdin Antti Niemen oikeudet treidattiin Dallas Starsiin, minne hän myös myöhemmin teki sopimuksen.