Mikkelin Jukurit keväällä Mestiksen mestaruuteen luotsannut Antti Pennanen toimii alkavalla kaudella myös Nuorten Leijonien apuvalmentajana.

Pennasesta tuli Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentaja heinäkuun puolivälin paikkeilla. Nuorten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kysyi Pennasta mukaan, eikä Pennanen epäröinyt.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue kokoontui ensimmäisen kerran sunnuntaina Vierumäellä. Vuodenvaihteen MM-kotikisoihinsa valmistautuva Nuorten Leijonien joukkue leireilee Vierumällä neljä päivää ennen matkustamista Pohjois-Amerikkaan.

– Hyvälle on tuntunut tämä alku Nuorten Leijonien mukana, ja meillä on hyvä valmennustiimi kasassa. Timppa, Jukka ja Leke ovat tuttuja aiemmilta vuosilta. Olemme kaikki työskennelleet HPK:ssa, ja sieltä olemme tuttuja toisillemme, Pennanen kertoo Mestiksen verkkosivuilla.

Timpalla ja Lekellä Pennanen viittaa apuvalmentaja Timo Lehkoseen ja maalivahtivalmentaja Kari Lehtoseen. Sen sijaan pelaajisto ei ole Pennaselle niin tuttu.

– Ensimmäisenä minun pitää tutustua pelaajiin. Pelaajisto on minulle melko vieras, mutta tuttuja nimiä siellä tietysti on. Oma rooli valmennustiimissä hahmottuu vielä, mutta ainakin hyökkääjien peluutuksesta tulen vastaamaan, Pennanen tuumii.

Pennanen uskoo olevansa hyvässä opissa.

– Maajoukkueesta voin viedä Jukureihin tietoa kansainvälisen pelin vaatimuksista, valmentaja sanoo.