Ilta-Sanomien tietojen mukaan Mestis-seura Kiekko-Vantaa on palkannut seuran uudeksi maalivahtivalmentajaksi Vesa Toskalan.

Toskalalla on takanaan mittava pelaajaura, johon mahtuu myös 266 ottelua NHL:ssä.

NHL:ssä suomalaisvahti muistetaan kuitenkin ehkä parhaiten yhdestä päästetystä maalista.

Maaliskuun 18. päivänä vuonna 2008 New York Islandersin puolustaja Rob Davison lähetti kiekon Islandersin puolustuspäästä kohti Toskalan vartioimaa Toronto Maple Leafs -maalia.

Kiekko pomppi matkalla kohti Toskalaa ja suomalaisen epäonneksi lopulta aivan maalin perukoille saakka. Tästä maalista syntyi jonkinlainen YouTube-hitti.

Katso video maalista yltä.