Artturi Lehkosen mielestä ruotsalaiseen Frölundaan siirtyminen oli hyvä ratkaisu.

KalPassa kausina 2012-2014 pelannut Lehkonen siirtyi viime kaudeksi kaksivuotisella sopimuksella Ruotsin SHL-liigan Frölundaan. Ensimmäinen sesonki Frölundassa oli haastava, sillä Lehkosen viime kesä meni sairastellessa. Nyt tilanne on toinen.

– Viime kesä oli rankka, sillä olin pitkään sairaana. On mukavaa olla kesä terveenä ja tämä on ollut hyvä kesä minulle, Lehkonen kertoi Eyes on the Prize -sivustolle.

20-vuotiaan laiturin mukaan ruotsalaiseen pelityyliin sopeutuminen ei ollut helppoa.

– Ero oli tietenkin suuri, koska Suomessa pelataan varman päälle ja täällä pyritään paineistamaan koko ajan. Siihen oli vaikeaa tottua. Ensimmäiseksi minulle sanottiin, että pitää luistella koko ajan, Lehkonen muisteli.

Lehkonen on pitänyt Frölundaan siirtymistä hyvänä vetona. Pelaajan tavoitteena on päästä pelaamaan hänet varanneessa NHL-seurassa, Montreal Canadiensissa.

– Tämä oli minulle hyvä siirto, koska haluan mennä Pohjois-Amerikkaan jossain vaiheessa. Tämä on minulle oikea ponnahduslauta, Lehkonen painotti.