HC TPS Turku Oy:n osakeanti on tullut päätökseen. Osakeanti merkattiin täyteen ja se tuotti osakeyhtiölle pääomaa yhteensä 1,5 miljoonaa euroa, josta 750 000 euroa kerättiin vaihtovelkakirjalla.

Osakeannissa tavoitteena oli HC TPS:n talouden tasapainottaminen ja urheilullisen puolen pitkäjänteinen kehittäminen.

– Olemme jo aloittaneet satsaukset valmennuksen ja olosuhteiden parantamiseen kaikilla tasoilla C-nuorista liigajoukkueeseen asti. Panoksia on laitettu myös nuorten lahjakkuuksien kehittämiseen. Kaikki tämä vaatii taloudellista tukea ja anti auttaa tässä, toimitusjohtaja Mika Eskola toteaa seuran tiedotteessa osakeannista.

Mukaan osakeomistajiksi lähti hyvinkin nimekkäitä tahoja. Mukaan liittyivät muun muassa Saku Koivu sekä peliyhtiö Supercellin perustajiin kuuluvat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja.

– On upeaa, että moni turkulainen uskoo edelleen TPS:ään. Työ on kesken, ja tuloksiin päästään vain pitkäjänteisellä työllä. Tämä vaatii kärsivällisyyttä, mutta olemme vakavasti päättäneet olla luottamuksen arvoisia, Eskola toteaa.

Osakeannin jälkeen HC TPS Turku Oy:n suurimmat osakkeenomistajat ovat Paananen, Kodisoja, Koivu, Turun Palloseuran Säätiö, Miikka Kiprusoff ja TS-Yhtymä Oy.

Edit 17:47: Korjattu yksi luku oikein.