Stanley Cupin tämän kauden osalta haltuunsa ottanut ja ykköseksi NHL:ssä kolmesti viimeisten kuuden kauden aikana voittanut Chicago Blackhawks viettää mestaruusjuhlia faniensa edessä parhaillaan.

Perinteinen mestaruuskulkue järjestettiin aamulla Chicagossa ja se huipentui fanien kanssa yhteisiin mestaruusjuhliin Chicago Soldier Fieldillä.

Siellä pelaajilta tuli erilaisia viestejä, kun muun muassa pudotuspelien MVP:ksi valittu Duncan Keith antoi kovaa uhoa faniensa edessä.

– Pidetään ”punainen kone” rullaamassa. Mielestäni neljä kuulostaa paremmalta kuin kolme, Keith sanoi viitaten kuuteen viimeisimpään vuoteen ja kolmeen mestaruuteen.

Supertähti Patrick Kane puolestaan repäisi melkoisen heiton mikkiin, kun oli hänen vuoronsa tulla lavalle.

– Tiedän, että olette sanoneet minun kasvaneen, mutta katsokaapa minua seuraavan viikon ajan, Kane heitti viitaten vahvasti juhlintaan tulevina päivinä.

Chicago Bearsin kotiareenalle oli pakkautunut hurja määrä seuran faneja. Jo matkan varrella Chicagossa paikalla oli helpolla sanoen miljoonia hurraajia.