HIFK on vahvistanut rivejään nuorella osaamisella.

Seura ilmoitti tehneensä nimittäin kolmen vuoden sopimuksen Markus Niemeläisen kanssa.

16-vuotias puolustajalupaus siirtyy Helsinkiin HPK:n organisaatiosta. Nuorukainen muistetaan myös Leijonien U18-kisajoukkueesta.

Niemeläinen (193 cm / 83 kg) pelasi viime kaudella pääasiassa HPK:n A-junioreissa ja teki 39 ottelussa tehot 2+14=16. HPK:n B-junioreissa hän pelasi neljä ottelua. Niemeläinen edusti Suomea alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa sekä alle 17-vuotiaiden World Challenge -turnauksessa. Kaudella 2013-2014 hän pelasi Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa 11 ottelua.

– Niemeläinen on isokokoinen, sulavasti liikkuva ja pelitaitava puolustaja. Tämä on investointi tulevaisuuteen. Olemme pyrkineet kiinnittämään lupaavia nuoria pelaajia IFK:hon pitkillä sopimuksilla ja Niemeläisen siirto on linjassa esimerkiksi Miro Karjalaisen, Sebastian Mobergin ja Eemeli Heikkisen sopimusten kanssa, kommentoi urheilujohtaja Tom Nybondas.