PRAHA. Tshekkipakki Jakub Nakladalin kausi on ollut jo nyt todella vaihteleva.

Järkälemäinen pakki aloitti syksyllä TPS:ssä, missä kaikki meni pieleen. Joukkue alisuoritti, eikä puolustaja itsekään päässyt siihen vireeseen tai rooliin, mitä KHL-vahvistuksesta odotettiin.

Vahvana yleispakkina tunnettu Nakladal hiihteli edelliskausiin verrattuna välillä täysin pimennossa.

Joukkue hävisi illasta toiseen ja parhaat pelaajat lähtivät ympäriltä. Lopputalvesta pakki oli silminähden turhautunut tilanteeseensa – tilille kertyi typeriä jäähyjä ja jopa muutama outo ulosajo.

Alle tuli lopulta 50 ottelua TPS-nutussa tehoin 3+12=15.

– Turussa kausi oli iso pettymys koko joukkueelle. Se vain ei lähtenyt rullaamaan, pakki muisteli SuomiKiekko-sivustolle.

Kun miettii sitä Nakladalia, mikä päätti kautensa Turussa, on vaikea uskoa saman herran pelaavan keväällä MM-kisoja Tshekin nutussa.

Nyt 27-vuotias HC Hradec Kraloven kasvatti pyörittää joukkueen ykkösylivoimaa muun muassa Jaromir Jagrin ja Jakub Voracekin kanssa. Ja hyvin pyörittääkin.

– Nyt täällä taso on aivan eri ja olen nauttinut todella paljon jälleen pelaamisesta. Tämä on ollut upeaa päästä pelaamaan kotiyleisön eteen, Nakladal hymyilee leveästi.

Tshekki eteni torstaina välieriin kaatamalla Leijonat lopulta maalein 5-3. Ilta oli kaikin puolin onnistunut TPS-pakille.

– Se oli minulle erityinen peli pelata Suomea vastaan. Tunnen Kari Jalosen ja muutaman pelaajan myös Lev Prahasta, joten se teki kamppailusta vielä normaaliakin kutkuttavamman.

Tie kohti NHL:ää?

Tshekkipakin turnaus on mennyt jopa niin hyvin, että häntä on huhuttu jopa NHL:ään (Lue uutinen).

Kysyttäessa asiasta Nakladalin kasvoille ilmestyi muikea hymy.

– Katsotaan sitä lisää MM-kisojen jälkeen.

Eli huhut eivät ole aivan tuulesta temmattuja?

– Ehkä… Mutta katsotaan miten käy, Nakladal hymyili.

KHL:stä tuttu pakki ei ole vielä koskaan pelannut Pohjois-Amerikassa. Yksi hyvä näytönpaikka tulee jo MM-kisojen välierissä, kun vastaan asettuu kivenkova Kanada.

Prinsiipit lauantai-iltaan ovat selvät.

– Kanada on pelannut todella hyvää jääkiekkoa tässä turnauksessa. Meidän pitää puolustaa hyvin, meillä on kuitenkin tarpeeksi taitoa hyökkäyksessä. Sen Jagr, Voracek ja kumppanit ovat jo osoittaneet, Nakladal kiteytti.

Ilari Isotalo, Praha
Twitter: @IlariIsotalo