Jo kertaalleen uransa lopettanut venäläistaituri Aleksei Kovalev haluaa takaisin NHL:ään.

Kyllä.

Sveitsin kakkosliigassa uransa loukkaantumisiin lopettanut Kovalev on tullut toisiin ajatuksiin.

Journal de Montrealin haastattelussa Kovalev myöntää halunsa palata NHL:ään, mitä varten hän myös harjoittelee tiiviisti. Tarkemmin Kovalev haluaisi ”pelata vielä ainakin pari vuotta NHL:ssä.”

– Kyllä, helposti. Se on syy miksi pidän itseäni kunnossa. Ehkäpä saan jonkinlaisen kutsun ensi kautta varten, Kovalev sanoi lehdelle.

– En ole sellainen kaveri joka tykkää istua vain ja juoda olutta. Se tekee läskiksi!, Kovalev letkautti.

Kovalev uskoo aidosti mahdollisuuksiinsa NHL:ään paluun suhteen.

– Totta kai. Miksi ei? Toki ajattelutapa liigassa on muuttunut niin paljon. Nyt kaikki keskittyy nuoriin pelaajiin, jotka tulevat vahvemmiksi ja he pyörivät jo todella nuorina mukana kehissä. Se on se mikä merkitsee siellä nyt. Eikä siellä ole oikein hirveästi tilaa luovuudelle, Kovalev kävi ajatuksiaan läpi.

Kovalevin osalta NHL-ura hiipui kovaa tahtia viimeisimpinä vuosina ja esimerkiksi Florida Panthersissa Kovalevin jälki oli jo tehopisteiden suhteen nihkeää. Silloin, kaudella 2012-2013, Kovaleville merkattiin 14 pelattua ottelua, joissa tehopisteitä kertyi 2+3=5.

Sen jälkeen Sveitsissä kakkosliigassa Vispin riveissä Kovalev iski 44 ottelussa tehot 22+30=52.

Viime kausi Kovalevilla meni kokonaan pelaamatta.