OULU. Keskiviikkona Liigan finaaleissa ensimmäistä kertaa mestaruus on katkolla, kun Kärpät johtaa sarjaa voitoin 3-1.

Kyseiseen asetelmaan päädyttiin, kun maanantaina Kärpät kävi hakemassa dramaattisen loppuratkaisun myötä vierasvoiton lukemien oltua heidän hyväksi 3-2 ensimmäisessä jatkoerässä.

Julius Junttilan ohjaama ihmeellinen maali herätti kummastusta kovasti ottelun jälkeen ja tuotti ison pettymyksen Tapparalle.

Miten ja miten nopeasti joukkue on kääntänyt siitä katseet tämän illan peliä varten, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola?

– Kautta on jäljellä tässä joka tapauksessa niin vähän, että ei tässä jäädä märehtimään. Henkisen asetelman suhteen on helppo, kun tiedetään, että tämä viikko on enää jäljellä. Silloin ylipäätänsä asetelma on aika paljon yksikertaisempi kuin mitä se olisi kesken kauden, Tapola pyöritteli mennyttä SuomiKiekko-sivustolle keskiviikon aamujäiden jälkeen.

Asetelma on kuitenkin hyvin yksinkertainen, minkä Tapola allekirjoittaa.

– Ei tässä muu kelpaa kuin voittaminen, mutta ei sitä kannata liian pitkälle ajatella. Tekee asiat mahdollisimman hyvin ja tiedetään samalla, että nämä ovat ainutkertaisia vaihtoja ja ainutkertaisia tilanteita kaikki. Niiden kautta vain pala kerrallaan.

– Kyllä joukkue tietää tämän tilanteen ja puhuttiin siitä joukkueen kanssa. Mutta se ei saa tuoda ylimääräistä puristamista tuohon, eikä mitään sellaista, että ruvetaan pelkäämään mitään menettämistä tuossa. Annetaan mennä vain entistä enemmän ja kovempaa.

Kokoonpanon saralla Tapparan valmennus tekee ketjujen saralle yhden merkittävän muutoksen, kun ykkösketjun keskelle asettuu nyt Josh Green, kun taas nelosketjun väliin astelee Jarkko Malinen.

– Haetaan voimaa enemmän sinne maalin eteen varsinkin (Kristian) Kuuselalle ja (Olli) Palolalle ja tietenkin myös aloitusvoimaa. Tässä kun on muutama tappio nyt tullut peräkkäin, niin silloin niitä muutoksia on hyvä tehdä. Saadaan vireyttä ja pientä muutosta sinne jäälle, Tapola perusteli muutoksia.

Mitä teemoja haluat nähdä tänään joukkueelta jäällä?

– Aktiivisuuden pitää olla hyvää. Pitää hyökätä yhdessä, olla aktiivinen ja sitten parantaa maalinedustapelaamista molemmissa päissä, Tapola linjaa.

Keskiviikon finaalissa kiekko tippuu jäähän kello 18:30.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen