TAMPERE. Tappara koki katkeran tappion maanantaina kotihallissaan, kun Kärpät kävi hakemassa vierasvoiton ensimmäisestä jatkoerästä lukemin 3-2 ja siirtyi finaalisarjassa nyt 3-1-johtoon.

Kärpät voitti neljännen finaalin Tampereella erikoisella Julius Junttilan pomppumaalilla, joka yllätti kaikki kentällä olijat. Se toi ratkaisun yleisilmeeltään hyvin tasaiselle ottelulle.

– Ihan hyvä peli oli sinänsä meiltä. Toinen Kärppien maali oli meidän omaa hölmöyttä, ja ne maksavat aika paljon tuommoiset kämmit, Tapparan riveistä Pekka Jormakka totesi SuomiKiekko-sivustolle pelin jälkeen.

Ratkaisumaali oli joka tapauksessa hyvin, hyvin erikoinen.

– En ole kyllä tuollaista maalia ikinä nähnyt. Nyt se osui sitten finaaliin. Aika karu loppu, Jormakka totesi.

Hyvällä pelipäällä yhden tehdyn maalin lisäksi ollut Jormakka myös myönsi pelanneensa parhaan finaalipelinsä tähän mennessä.

– Olihan se paras peli, eikä siitä pääse mihinkään. Vielä pitää kuitenkin löytää yks pykälä enemmän.

Kärpät meni voitollaan 3-1 johtoon finaalisarjassa. Mestaruus on katkolla oululaisille keskiviikkona Raksilassa.

Ilari Savonen, Tampere
Twitter: @ilarisavonen