Jääkiekon harrastajamäärä kasvoi kuluneella kaudella yli 2000 harrastajalla. Pelipasseja lunastettiin kaudella 2014–15 yhteensä 73 900 kappaletta, kun edelliskaudella pelipassien määrä oli 71 832.

Kasvu selittyy erityisesti lasten kiekkokoulujen ja harrastekiekon suosiolla.

Jääkiekon harrastajista 67 648 on poikia ja miehiä. Nais- ja tyttökiekkoilijoita on yhteensä 6 252, mikä on hieman yli 400 edelliskautta enemmän. Alle 10-vuotiaita jääkiekon harrastajista on 19 566.

– Suomalaisten liikkumattomuus on suuri haaste ja siksi onkin hienoa, että harrastajamäärät lisääntyvät. Seuroissa ympäri maan tehdään arvokasta työtä, ja erityisesti nuorimmille pojille ja tytöille suunnattu Leijona-kiekkokoulu on lyönyt itsensä läpi viime vuosina, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen iloitsee liiton tiedotteessa.

Leijona-kiekkokoulujen suosio näkyy nimenomaan nuorien harrastajien määrän kasvuna. Alle 10-vuotiaiden pelipassimäärä kasvoi edelliskaudesta 500 harrastajalla.

Myös harrastekiekon suosio kasvaa vuosi vuodelta. Miesten harrasteryhmien lisäksi naisten ja nuorten mahdollisuuksiin harrastaa jääkiekkoa satsataan koko maan laajuisesti.

– Jääkiekkoliiton ja seurojen tulee jatkossa mahdollistaa erilaiset tavat olla mukana lajissa. Siinä missä kilpakiekko oman ikäluokan sarjoissa on monelle edelleen ykkösvaihtoehto, kysyntä kevyemmille harrasteryhmille kasvaa jatkuvasti. Jos aika, rahkeet tai halu eivät riitä treenaamiseen sata lasissa, ei tämän pitäisi olla este lajin harrastamiselle joukkueessa, Nurminen sanoo.

Seuratoiminnan lisäksi jääkiekkoa harrastetaan omaksi iloksi ulkojäillä ja virallisten sarjojen ulkopuolella, ilman pelipassia. Yhteensä jääkiekon harrastajia arvellaan olevan Suomessa noin 200 000. Tämä tieto perustuu Kansalliseen liikuntatutkimukseen vuosilta 2009–2010.

Lähde: Jääkiekkoliiton tiedote