JYPin ja Kärppien välisessä välieräsarjassa nähtiin keskiviikkona hyvin aiemmasta poikkeava iso kuva, kun tällä kertaa maaleja ei nähty kuin kolme.

Aiemmin maalimäärät olivat olleet 9, 9 ja 11. Nyt keskiviikon kamppailu eteni jatkoerään, missä ratkaisijaksi nousi hieman yllättävä taho, JYPin nuori puolustaja Juuso Pulli.

– Helkkarin hienolta tuntui, Pulli tiivisti tuntemukset pelin jälkeen Radio City Jyväskylälle.

Loppulukemat olivat Pullin jatkoerämaalin myötä 2-1.

Hirveän pettyneitä tahoja ei kamppailun jälkeen löytynyt myöskään vastustajan Kärppien riveistä, vaikka tappio niukasti tulikin.

– Pelattiin paremmin mitä viime lauantaina täällä. Ensimmäinen erä oli todella vahva meiltä, toisen erän kymppi meni enemmän kotijoukkueen merkeissä ja kolmas erä taas oli pykälän verran enemmän meille. Jatkoerässä oli paikat, mutta tällä kertaa ei pyörähtänyt. Pikkuisen oltiin niskan päällä, mutta työvoittoa ei saatu, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kävi läpi ottelun lehdistötilaisuudessa.

– Pieniä asioita pitää tehdä paremmin. Peli oli kyllä laadukasta ja paljon hyvää oli myös meidän tekemisessä, Marjamäki jatkoi.

JYPin leiristä päävalmentaja Marko Virtanen oli äärimmäisen tyytyväinen varsinkin siihen, mihin suuntaan JYPin alivoimapeli meni.

– Todella tyytyväinen olen siihen, selkeä parannus. Sitkeä on joukkue, matka jatkuu.

Seuraava kohtaaminen on luvassa perjantaina Oulussa. Voitot ovat tällä hetkellä 2-2 ja finaaleihin etenee neljällä voitolla.