Liigan runkosarjan kakkospaikkaa hallinnoiva Tappara on sarjan kuntopuntarien kärjessä. Se on saanut pisteitä 11 viime ottelussa, ja menettänyt viidessä pelissä vain yhden vaivaisen pisteen. Tappara on monien käänteiden jälkeen pelaamassa itseään yhdeksiä kevään mestarisuosikeista.

– Olemme käyneet kaikki mutkat ja kuopat läpi jo syksyllä. Olemme kasvaneet paljon joukkueena. Näen, että kun olen ollut aiemmin menestyvissä joukkueissa, niin tämä vaatii sen kasvutarinan. Sillä se joukkue hiotaan, ja onnistumisetkin tuntuvat paremmilta pienen notkahduksen jälkeen, sanoo Tapparan puolustaja Markus Kankaanperä SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.

Kevään 2011 Suomen mestari on ollut saavuttamassa Tapparan riveissä SM-hopeaa kahtena edellisenä keväänä. Lisäksi toiseksi kirkkain mitali on ripustettu miehen kaulaan myös keväällä 2005 ja 2007 miehen edustaessa Jokereita.

– Olen ollut muutaman kerran siniviivalla häviämässä. Se ei ole kiva paikka! Niistäkin hyvät joukkueet ottavat opiksi, ja niistä on otettu paljon opiksi, Kankaanperä kertaa.

Markus Kankaanperän pidempi erikoishaastattelu luvassa SuomiKiekko-sivustolla lähipäivinä.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen