Jokerit onnistui pimentämään TsSKA:n ykköstähti Aleksandr Radulovin maanantaina tyylikkäästi 3-2-voiton yhteydessä.

Koko KHL:n yksi kirkkaimpia tähtiä oli läpi ottelun tiukoissa pihdeissä.

– Oikeassa suunnassa ollaan siinä. Minä en ainakaan nähnyt herraa niin vaarallisena ja energisenä kuin aikaisemmissa peleissä, päävalmentaja Erkka Westerlund luonnehti seuran sivuilla.

– Se pitää vain pystyä joka tilanne pelaamaan siten, ettei hän pääse pelaamaan kiekolla.

Temperamenttinen venäläistaituri muistetaan lyhyestä pinnastaan. Myös maanantaina Radulov kävi ajoittain varsin kuumana kaukalossa.

Westerlund painotti kuitenkin, ettei pelkällä kuumentamisella päästä välttämättä pitkälle.

– Uskon, että hän saa vain virtaa siitä, kun huudellaan ja hän pääsee esille. Sitä meidän kannattaa välttää. Mutta kiekkoja ei tarvitse antaa, valmentaja kiteytti.