Useista rikoksista tuomittu Marko Jantunen teki suoran paluun julkisuuteen PelicansTV:n haastattelussa.

Entinen Liigatähti kertoi haastattelussa voivansa jo paremmin.

– Ymmärrettävistä syistä, on ihan kiva kuulla, että ihmiset on olleet huolissaan ja kyllä mä itsekin olen ollut huolissaan välillä. Kaikki on parempaan suuntaan menossa, ja itse asiassa mulle kuuluu ihan hyvää, Jantunen avasi tilannettaan.

Ex-kiekkoilijan ensimmäinen tavoite on raitistuminen. Sen jälkeen tavoitteet ovat selvät.

– Elämä välillä vähän myllertää, ja välillä itse kaivaa vähän liiankin koviin koloihin itsensä. Mutta kaikesta pitää oppia ja mä uskon, että mä olen nuori mies vielä ja mulla on vielä paljon annettavaa elämälle ja toivottavasti jääkiekolle.

Iso tavoite on Jantusen mukaan pääsy kiekkoyhteisöön. Rooli voi olla vaikka siivooja.

– Haluan tulla yhteisöön takaisin – muodossa tai toissa, Jantunen kiteytti.