Kajaanin Hokki vahvistuu loppukaudeksi KalPa-luaus Miikka Pitkäsellä.

Kajaanilaisseura ilmoitti tuoreesta vahvistuksesta verkkosivuillaan.

KalPa nimesi 18-vuotiaan Pitkäsen viiden nuoren pelaajan joukkoon, jonka myötä hän voi siirtyä Liigan ja Mestiksen välillä myös siirtorajan sulkeutumisen jälkeen. Pitkänen pelaa kuitenkin lähtökohtaisesti koko loppukauden Hokissa.

– Lähtökohta on se, että Pitkänen pelaa loppukauden Kajaanissa. Hän voi kuitenkin tarvittaessa siirtyä takaisin Kuopioon, jos KalPalla esimerkiksi ilmenee loukkaantumishuolia, Hokin pelaajakoordinaattori Joonas Karjalainen taustoittaa siirtoa.

Pitkänen on tuttu nimi kajaanilaisten päävalmentaja Jari Laukkaselle, joka valmensi vielä viime kaudella KalPaa.

– Hän pystyy pelaamaan sekä sentterinä että laitahyökkääjänä, joka on hyvä asia meille, Laukkanen luonnehti.

Pitkänen on pelannut tällä kaudella lähinnä KalPan A-junioreissa. Hän on tahkonnut 42 ottelua tehoin 19+40=59, jolla irtoaa koko pistepörssin seitsemäs sija.

Pitkänen oli myös viime viikonvaihteessa mukana alle 20-vuotaiden viiden maan turnauksessa Göteborgissa. Pitkänen kirjautti neljässä ottelussa yhden syöttöpisteen.

– Kaikki viestit mitä olen saanut KalPan A-junioreista ja maajoukkuepeleistä kertovat, että tässä vaiheessa uraa Pitkäsen kehityksen kannalta on oikea paikka päästä pelaamaan miesten pelejä Mestikseen, Laukkanen kertoo.