OULU Liigaa johtava Kärpät kokosi lauantain liigakierrokselle samaan ketjuun kolme ulkomaalaisvahvistusta, kun Ivan Huml siirrettiin vasta Ouluun saapuneiden Ben Maxwellin ja Lukas Kasparin vierelle.

Ketju oli saman tien esillä ja pelasi äärimmäisen hyvän pelin, kun Ässät kaatui lukemin 3-0.

Kaspar iski kahdesti, Maxwell keräsi kaksi syöttöpistettä ja Huml yhden avustuksen.

Muutos tuotti tulosta.

– Oli hyvä kokeilla, kun on mahdollisuus kokeilla. On meillä ollut tuossa hyviä viisikoita ja hyviä ketjuja, mitä voi sitten ottaa takataskusta, jos tarvitsee. Mutta nyt voi vielä kokeilla niin, ettei mene liikaa sähläämiseksi. Iloinen olen toki kyllä siitä, että heti onnistuivat, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki viittasi juurikin ulkomaalaiskolmikkoon kommentoidessaan SuomiKiekko-sivustolle.

Kasparille onnistumiset maistuivat erittäin hyvälle varsinkin kun alla oli jo muutama tehottomaksi jäänyt peli oululaisjoukkueen paidassa.

– Hauskaa oli vihdoin osua. Vieläpä Ässiä vastaan, joka taistelee kovasti pudotuspelipaikoista. Iso voitto myös, tshekkilaituri tokaisi.

Päävalmentaja Marjamäki on ollut hyvin luottavaisilla mielillä, vaikka Kasparilla alku Kärpissä on ollut tehollisesti vielä rauhallisempi.

– Kyllä mä olen ollut tyytyväinen Kaspariin jo aiemmin varsinkin sen suhteen, että millainen tyyppi on ja niin edelleen. Kyselee koko ajan, haluaa tehdä asioita kauheasti. Mutta samalla pitää muistaa se, että se on kuitenkin huomattavasti erilaista se peli tuolla Venäjällä. Täällä taas on enemmän puolustuspeliliiga, missä tilanteet tulevat vastaan erillä tavalla. Tiesin, että oli vain ajankysymys milloin hän saa tehoja.

– Lukas on hyvä tyyppi ja uskon, että parantaa vain, kun mennään eteenpäin.

Sitä, että aikooko Marjamäki enää rikkoa Kasparin, Maxwellin ja Humlin ketjua, kyseltiin kovasti lauantaina. Sille on iso kynnys.

– Aika puusilmä pitää koutsin olla, jos muuttaisi tuon pelin jälkeen. Mutta eihän sitä sitten toki tiedä.

Kahden maalin miehelle Kasparille maamiehen Humlin tulo mukaan ketjuun oli erittäin positiivinen uutinen.

– Nautin todella paljon pelaamisestaan hänen kanssaan. Hän on mainio pelaaja ja löysimme nopeasti hyvän yhteisen sävelen keskenämme.

Pelkästään yhden ketjun esitykseen eivät jääneet positiiviset asiat Kärppien suorituksessa, vaan Marjamäki jakoi kehuja koko joukkueelle.

Ylipäätänsä kokonaiskuvassa kärppäluotsin mukaan oikea suunta on taas viime peleissä hiljalleen löytynyt varsinkin puolustuspelaamisen suhteen.

– Välillä kolisi paljon omissa ja oli toki huonoa onneakin, mutta nyt ollaan saatu se puoli kuntoon. Viimeisissä neljässä pelissä vastustaja ei ole tehnyt niin paljoa meille maaleja ja hyvä, että nyt saatiin sitten onnistumisia myös toiseen päähän. Se kuitenkin menee vähän niin koko ajan, että kun yksi asia on kunnossa, niin toiseen taas pitää panostaa. Ylivoimapelaaminen on sellainen, mihin pitää nyt saada enemmän uhkaa ja tehoa. Sitä päästään kuitenkin maanantaina harjoittelemaan, niin sekin menee varmasti vielä parempaan suuntaan, Marjamäki uskoo.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen