KalPa otti tärkeän voiton JYP:stä ennen tauolle lähtöä. KalPa katkaisi tappioputkensa ja nipisti maukkaan 2-1-vierasvoiton JYP:n kotiluolasta. Reilu viikon huili käytetään mahdollisimman hyvin hyväksi kevään ratkaisupelejä ajatellen.

– On se aina iso asia lähteä voitolla tauolle. Varsinkin meille nyt, kun oli kaksi tappiota alla ja toiseksi viimeisessä ottelussa aneeminen kotipeli. Oli tosi tärkeää saada voitto ja pisteiden valossa myös. Aika moni joukkue tappelee tasapisteissä pääsystä kuuden parhaan joukkoon. Voitto teki hyvää ja meillä on herkulliset asetelmat tulevaa ajatellen. Kohta mennään taas kovaa. Nämä ovat kiekkoihmisten parhaita aikoja. Rupeaa paukkupakkaset taittumaan, aurinko paistamaan ja peleissä panokset kasvamaan, päävalmentaja Pekka Virta toteaa SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.

KalPa pelasi viimeisen ottelunsa ennen taukoa perjantaina 30. tammikuuta. Kuopiolaiset saavat hieman pidemmän loman peleistä kuin rästiotteluita vielä helmikuun puolella pelanneet liigajoukkueet. Tauko käytetään mahdollisimman hyvin hyväksi ja pelaajat voidellaan niin fyysisesti kuin henkisesti parhaaseen mahdolliseen iskuun kevään ratkaisupelejä silmällä pitäen.

– Huilattiin viikonloppu. Sitten harjoitellaan hyvin tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai. Sitten on luvassa vähän oheistapahtumaa, yhteistä pilkkikisaa ja saunontaa päälle. Viikonloppu sitten huilataan tai no sunnuntaina jo vähän harjoitellaan. Lepoa on aika paljon ohjelmassa, sillä takana on tiukka rypistys. Meillä, kuten muillakin on aika paljon loukkaantumisia. Toivotaan, että tauon aikana saadaan mahdollisimman paljon äijiä takaisin riviin.

– Ennen pelien jatkumista, muistellaan pelitapaa ja mitä se pelaamisemme parhaimmillaan on ollut. Erikoistilanteita käydään myös läpi. Sitten kun seuraava rupeama alkaa, niin ei siinä enää mitään suuria tehdä. Pitää olla fyysisesti ja henkisesti raikas olo ja antaa palaa, Virta lataa.

Matti Heikkilä