OULU Taistelua pudotuspelipaikoista ja sitä varten sijoituksista käyvä Ässät vieraili lauantaina Oulussa Kärppien luona, mistä mukaan ei tarttunut kuin iso opetus.

Kotijoukkue Kärpät oli monta potkua Ässiä edellä ja vei kamppailun nimiinsä tyylipuhtaasti 3-0.

Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio nostikin mielummin tapetille oululaisjoukkueen hyvyyden kuin sen, että missä omat joukot ehkä epäonnistuivat.

– Kärpät todellakin ansaitsi hyvällä pelaamisellaan voiton. Ei ollut mitään epäselvää siinä. Uskon, että jos huomenna tulisi uusi mahdollisuus heitä vastaan, niin silloin pystyttäisiin pelaamaan paremmin. Mutta sitä mahdollisuutta ei tule ja tämä ilta meni jo. Nyt vain pitää päästä seuraavassa ottelussa heti peliin mukaan, Rautakallio kävi läpi SuomiKiekko-sivustolle.

– Kärpät pelasi varmasti sillä omalla hyvällä tasollaan ja sitten kun tuolla tavalla toinen vie, etkä pysty siihen vastaamaan, niin sitä on silloin aina altavastaajana. Tänään siinä kävi niin, Rautakallio pohti.

Ratkaisu pelille löytyi kuitenkin maalinedustapelaamisesta.

– Heillä jäi kavereita vapaaksi meidän maalille ja Kärppien tasoinen joukkue rankaisee niistä armottomasti. Puolustuspelaamisessa kurinalaisuus oli toki se juttu, mutta samalla jos haluaa voittaa tämmöisiä pelejä, niin kiekollisen pelaamisen ja hyökkäyspelaamisen pitäisi olla laadukasta. Nyt se ei ollut tarpeeksi laadukasta, Rautakallio näki.

Kokenut luotsi jäi pitkäksi toviksi ottelun päättymisen jälkeen mietteliäänä pohdiskelemaan vaihtoaition taakse. Rautakallion mukaan kyseessä oli täysin rauhoittumista.

– Monta kertaa on parempia pyrkiä vähän hillitsemään kuin sanoa jotain sellaista joka voisi enemmän rikkoa asioita.

Päätä Ässien leirissä ei painettukaan liikaa alas, vaan ottelun anti oli Rautakallion mukaan nimenomaan opettavainen.

– Usein käy niin, että jos otetaan oikein vastaan tämmöiset tilanteet, niin tästä voi tulla määrätynlainen piristysruiske. Tiedetään hyvin se, että Suomessa on vähän sellaisia joukkueita, jotka pystyvät Kärppiä haastamaan, mutta mä näen tämän sinänsä positiivisena, että aina kun hävitään, niin voi oppia jotain.

Seuraavan kerran Ässät on tulessa tiistaina, kun se saa kotiottelussaan vastaansa takana porilaisjoukkueen ohittamista sarjataulukossa kärkkyvän HPK:n. Eroa kaksikolla on viisi pistettä.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen