Aivan koko suomalaisen kiekkotuotannon kirkkaimpiin lupauksiin kuuluva Jesse Puljujärvi jätti erittäin pirteän vaikutelman nuorten MM-kisoissa Kanadassa, missä 16-vuotias laituri oli pelistä toiseen hyvin väkevästi esillä.

Paljon läpi turnauksen ajan laukonut Puljujärvi ei vain meinannut millään saada osumia aikaiseksi, kun jopa ihan tuurikin oli häntä vastaan.

Kisojen jälkeen Puljujärvellä otti myös oman aikansa päästä jälleen Liigan pelin tuomien haasteiden pariin. Pelin vaatimukset kuitenkin muuttuivat hyvin huomattavasti kisoista Liigaan palatessa.

– Se peli oli kuitenkin aika erilaista siellä, kun mentiin päästä päähän. Tänne kun tuli, niin oli se ehkä hieman vaikeaa, vaikka paha tarkalleen sanoa, että mistä sitten kiikasti. Onneksi nyt lähtenyt taas peli parempaan suuntaan, Puljujärvi pohdiskelee SuomiKiekko-sivustolle.

Yksi huomattava apu on tuoreimmissa peleissä ollut myös se, että Puljujärven ketju kokonaisuudessaan on löytänyt mainion sävelen tekemiseensä.

Siitä irtosikin suoria kehuja myös tiistain Ilves-ottelun jälkeen.

– (Patrick) Davisin kenttä, Puljujärvi, Davis, (Saku) Mäenalanen olivat erittäin hyviä. Siinä myös Davisin pelaaminen on mennyt todella paljon eteenpäin, oululaisjoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki hehkutti.

Puljujärvi itsekin allekirjoitti Ilves-pelin olleen vahva koko ketjun osalta.

– Nyt kulki todella hyvin, parhaiten sen aikana mitä ollaan tuossa yhdessä pelattu. Muutenkin mennyt mukavasti ja tuossa kemiat ovat toimineet.

Kyseinen ketju oli järjestelemässä avauserässä heti kahta maalia, mitä seurasi vielä toisessa erässä Puljujärven rakentelusta tullut Esa Pirneksen osuma. Siinä Puljujärvi pääsi väläyttelemään hieman myös pelintekijän taitoja, vaikka hän onkin profiloitunut nimenomaan maalintekijänä.

– Toki kyllähän tuollainen syöttö mikä siinä oli pitääkin saada perille. Oli niin paljon aikaa ja tilaa, että ei edes hirveästi kummoista pelikäsitystä tarvinnut.

– Mutta kyllä onnistumiset tuntuivat hyvälle, kun Liigassa niitä ei ollut useampaan viime peliin tullut, Puljujärvi myönsi.

Joukkueena Kärpät meinasi ja tekikin illastaan vaikean annettuaan helppoja maaleja Ilvekselle. Päävalmentaja Marjamäki tiivistikin illan annin osuvasti.

– Kolme pistettä, neljä tehtyä maalia ja kolme syötettiin (vastustajalle).

– Vähän sellaisia hassuja maaleja olivat kaikki mitkä menivät omiin. Ei saisi kyllä tuollaisia tulla, Puljujärvi jatkoi.

Suunta joukkueena on ollut kuitenkin Puljujärven mukaan positiivinen pienen notkahduksen jälkeen.

– Perjantain HPK-peli oli vähän vaikea, mutta sitten lauantain pelissä päästiin taas omaan peliin kiinni. Nyt taas alku oli hyvä, mutta sitten meni vaikeaksi. Onneksi kolmas erä puolustettiin hyvin.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen