SaiPan laituri Tommi Jokinen porhaltaa muiden Liigapelureiden kanssa tammikuun hurjassa otteluruuhkassa.

SaiPalla on tammikuussa 14 ottelua. 12 on takana, miten kroppa jaksaa Tommi Jokinen?

– Kramppeja tuli vähän reisiin eilen Lukko-ottelussa. Odotin, että tämä ruuhka tuntuisi vielä paljon raskaammalta, mutta hyvin tässä on selvitty. Kyllähän se helpottaa, kun tulokset ovat olleet hyviä. Voitot vapauttaa energiaa ja kaikki ovat seuraavana päivänä vähän virkeämpiä. Onhan se helpottanut tätä tammikuuta, että ollaan pelattu hyvin, niin ei ole tullut henkistä väsymystä, Jokinen kertoo SuomiKiekko-sivustolle.

SaiPa on pelannut väkevästi. Tammikuussa on plakkariin on kertynyt selvästi enemmän voittoja kuin tappioita. Viimeisen viiden pelin saldo on neljä voittoa ja vain yksi tappio. Mikä on SaiPan salaisuus hyvään tulostasoon hektisessä pelirytmissä?

– Syksyn pimeä aika oli myös meille ankeaa aikaa. Joulun jälkeen olemme löytäneet hyvän raiteen. Olemme kehittäneet peliämme eteenpäin ja kliseetä lainatakseni saatu pakettia tiiviimmäksi. Olemme puolustaneet hyvin ja saaneet sitä kautta voittoja. Otteluruuhkassa voittaminen on enemmän henkipuolen asia. Fysiikka on kuitenkin aika tasoissa kaikilla joukkueilla. Se sitten mitataan yläpäissä kuka raapii voittoja ja kuka ei.

Oma kautesi on sujunut tehojen suhteen lukemin 4+15. Miten tyytyväinen olet omaan ja ketjusi pelaamiseen?

– Ihan ok. Itse sain hyvän startin kauteen, mutta sitten tuli vaikeampi jakso. Tasaisuutta pitäisi saada otteisiin. Itsellä tähtäin on kuitenkin kevään ratkaisupeleissä olla huippuiskussa. Viime keväästä jäi paljon nälkää, joten nyt haluan olla parhaassa vireessä silloin.

SaiPa isännöi torstaina Ässiä tiukassa keskikastin kamppailussa, josta molemmat haluavat lisäpinnoja kivutakseen viivan yläpuolelle kuuden joukkoon. Millainen kahina on luvassa?

– Fyysinen porukka tulee vastaan. Samantyylinen joukkue kuin me. Ei sarjan taitavimpia pelaajia, mutta työteliäitä pelaajia kaikki. Kaikki kohtaamiset ovat olleet tasaisia ja paljon tullut taklauksia. Odotan samanlaista ottelua. Keskikasti on tasainen ja kaikki tuntuu voittavan koko ajan. Ei auta hengähtää, vaan halutaan nämä isot pisteet tästä pelistä ottaa. Kotona ollaan pelattu hyvin, joten on muka lähteä vääntämään tätä ottelua.

Matti Heikkilä