AHL-joukkue Lake Erie Monstersin maalivahti Reto Berra onnistui maalinteossa perjantain kierroksella.

Berran Monsters johti Chicago Wolvesia vastaan 3-1 kolmannen erän loppuhetkillä. Wolves otti veskarinsa Matt Climien vaihtoon ja haki maalia kuudella kenttäpelaajalla.

Toisin kuitenkin kävi. Kiekon saanut Berra laukoi Wolvesin maalia kohti onnistuneesti ja kiekko lipui maaliin asti. Maalinteossa onnistunut Berra aloitti sen jälkeen näyttävät tuuletukset.

Sveitsiläinen on vasta 11:s maalivahti AHL:n historiassa, joka on onnistunut tekemään maalin sarjan 79-vuotisen taipaleen aikana.

Maalinteossa onnistuneiden joukossa on myös yksi suomalainen. Torinossa olympiahopeaa ja urallaan 234 NHL-ottelua torjunut Antero Niittymäki teki maalin AHL:ssä huhtikuussa 2004.