Ilta-Sanomien mukaan Tappara on tehnyt kovan luokan sopimustarjouksen Kärpät viime keväänä mestaruuteen torjuneelle Tomi Karhuselle.

Karhunen myös aikoo lehden tietojen mukaan allekirjoittaa sopimuksen, joka kattaa ainakin kauden 2015-2016.

Asiasta tekee kuitenkin mutkikkaan sen, että Tapparalla on yhä voimassa oleva sopimus nykyisen ykkösmaalivahtinsa Juha Metsolan kanssa.

Kärppien puolella Karhunen on taistellut kovasti ykköstorjujan asemasta myös tällä kaudella, sillä nyt kilpailijana on ollut Iiro Tarkki. Viime vuonna Karhunen nappasi pudotuspeleissä isommat peliminuutit Jussi Rynnäkseltä.

Ilta-Sanomien alkuperäinen uutinen löytyy täältä.