Tuukka Raskin edustama Boston Bruins saattaa tehdä lähiaikoina pelaajakaupan.

GM Peter Chiarelli tiedetään tarkailleen muun muassa St. Louis Bluesia tarkasti. Myös Buffalo Sabresin hyökkääjän Chris Stewartin nimi on yhdistetty Bostoniin.

– Olen kärsivällinen. Haluaisimme jatkuvasti parantaa joukkuettamme, mutta asioita ei voi pakottaa tapahtuvaksi, Chiarelli sanoi Boston Heraldille koskien mahdollista kauppaa.

– Puristamme tällä hetkellä mailojamm. Taistelemme, mutta meidän pitää taistella vielä enemmän. Olemme hävinneet nyt seitsemän viimeisestä yhdeksästä pelistä, joten meidän täytyy pelata paremmin.

Boston on tipahtanut jo pudotuspelipaikan ulkopuolelle. Seuran tiedetään erityisesti haluavan vahvistusta hyökkäysosastolle, mutta Chiarellin mukaan hyökkäys ei kuitenkaan ole ainoa osa-alue, jonka tarvitsee parantua.