Lue lisää:
Yltääkö vasta 16-vuotias superlupaus Nuorten Leijonien riveissä MM-kisoihin? – ”Edesauttoi asiaa”

Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä kokoontui Vierumäellä sunnuntaina ja aloitti samalla valmistelut kohti Kanadassa pelattavia kisoja, jotka alkavat hieman alle kahden viikon päästä.

Pohjoisesta Kärppien riveistä kyseiseen leiriryhmään nimettiin muun muassa 16-vuotias superlupaus Jesse Puljujärvi sekä vuotta vanhempi Sebastian Aho, jolle on kerääntynyt tilille jo varsin mukava määrä liigapelejä alkukaudesta.

Ehkä jopa hieman pienemmällä huomiolla Puljujärven takana ollut Aho pelasi ensimmäiset liigaottelunsa viime kaudella, kun taas tälle syksylle vuorossa ovat olleet ensimmäiset osumat ykkössarjatasolla.

Mutta erityisesti isossa kuvassa Aho on vakuuttanut. Vuolaita kehuja satelee oululaisjoukkueen päävalmentajalta Lauri Marjamäeltä.

– Aholla varsinkin kokonaisvaltainen peli on ollut todella vahvaa ja hän on jo nyt erittäin hyvä liigapelaaja, Marjamäki hehkuttaa SuomiKiekko-sivustolle.

– Vastuullinen ja pelaa äärimmäisen hyvin molempiin suuntiin. Luistelu riittää, pelikäsitys on hyvä. Ollut iso pelaaja meille. On ollut jopa ehkä pieni yllätys se, että miten paljon pelejä on tullut liigatasolla eteen tähän mennessä. Mutta minuutit ovat olleet varmasti ansaittuja, Marjamäki jatkaa kehuja.

Pelimääristä puhuttaessa Aho on itse tyytyväinen siihen, mitä alkukausi on Kärpissä tuonut eteen.

– Sinänsä ei mitään lukumääriä ottanut mukaan, mutta oli se selkeä tavoite, että mahdollisimman paljon liigapelejä saisi tälle kaudelle. Ja ylipäätänsä se, että saisi kunnon näyttöpaikan, että pystyisi niin itselleen kuin muille todistamaan sen, että pystyy pelaamaan näitä pelejä.

17 liigakamppailussa tällä kaudella Aho on iskenyt tehot 2+3=5. Juuri viimeisessä liigaottelussa ennen maajoukkueleirille suuntaamista Aho sai pidemmän maalittoman putken poikki, kun hän pääsi iskemään kiekon sisään Vaasan Sportia vastaan.

– En ole ihan hirveästi stressannut siitä, mutta kyllähän se itseluottamuksen puolella näkyy jos niitä maaleja ja pisteitä saa. Niin se vain on, Aho vastaa jatkaen koko alkukaudesta:

– Semmoisesta ihan tasaista suorittamista on ollut, mutta samalla aika tehotonta. Oli kyllä hyvä, että nyt sitten sai onnistumisen. Tuossa on kuitenkin ollut todella paljon paikkoja matkan varrella ja paljon paremmalla prosentilla pitäisi niitä paikkoja hyödyntää.

– Siinä on varmasti yksi sellainen missä pitää parantaa. En tiedä onko se isoin juttu, mutta varmasti yksi sellainen, Aho miettii jo jatkoakin silmällä pitäen.

Isossa kuvassa palaute on ollut kuitenkin hyvää valmennuksen puolelta.

– Oikeaan suuntaan tässä on menossa ja ihan aikataulussa mennään. Tästä on hyvä jatkaa.

Innostuneena

Vaikka Aho sai jo viime kaudella kokemusta liigapeleistä, on niiden arki tullut päin kasvoja tosissaan syksyn aikana.

– Kun miesten mukaan menee pelaamaan, niin siellä on paljon vähemmän aikaa reagoida junioripeleihin verrattuna. Peli on muutenkin aika taktista. Näihin reagointi pitää olla paljon parempaa ettei tule semmoisia juniorimaisia viiveitä tilanteissa.

– Juuri sillä kaksinkamppailun saralla on aika isoja eroja kyllä, Aho allekirjoittaa.

Se, että onko miesten peleistä ollut hyötyä nuorten MM-kisoja ajatellen. Siihen Aholla on hyvin suora mielipide.

– On, varmasti.

Nyt katseet kääntyvätkin kohti tulevaa turnausta, johon toki vielä on paikka ansaittava. Etukäteen ajateltuna Kärppien edustajat Aho ja Puljujärvi sekä heidän kanssa mainion ketjun viime vuosina junioritasoilla muodostanut Antti Kalapudas ovat lähellä matkaamista kisoihin.

Vielä mikään ei ole kuitenkaan varmaa, mutta se ei mitenkään ajatuksia tai tunnnelmaa latistaa.

– Todella hyvällä fiiliksellä sitä lähtee taistelemaan kisapaikasta. Todella innostunut sitä on, varmasti tulisi olemaan aivan ikimuistoinen reissu.

Miten sitten uskot mahdollisuuksiisi kisapaikan suhteen? Uskotko sen olevan vahvoilla pohjilla?

– Ei ole tullut edes hirveästi mietittyä sitä. On vain tehnyt kovasti hommia sen eteen, että sinne pääsisi. Sitten olisi kiva, jos kutsu myös kävisi.

Kasassa olevasta leiriryhmästä ja joukkueesta Aholla esille nousee varsinkin yksi todella iso vahvuus.

– Onhan siellä esimerkiksi kaksi Liigan ihan huipputason veskaria, mikä helpottaa jo paljon. Sen päälle on hyvä rakentaa ja hyvältähän se vaikuttaa myös muuten.

Nuorten MM-turnaus pelataan Torontossa ja Montrealissa 26. joulukuuta 2014 – 5. tammikuuta 2015.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen