Jokerit ei yltänyt läheskään parhaimpaan peliinsä maanantain KHL:n ainoassa ottelussa, jossa vastassa oli Slovan Bratislava.

Heti ensimmäisessä erässä kotijoukkue Slovan siirtyi 2-0-johtoon. Asialla olivat Ziga Jeglic ja Tomas Netik.

Ryan Gunderson toi Jokerit maalin päähän toisen erän alussa, mutta Tomas Starosta kasvatti suomalaispäävalmentaja Petri Matikaisen joukkojen johdon taas kahteen maaliin.

Jokereiden jahti kuitenkin jatkui, kun Tomi Mäki onnistui onnekkaasti kavennuksessa. Erän loppupuolella Milan Bartovic kuitenkin vei Slovan taas kerran kahden maalin johtoon.

Kun kolmannessa erässä aikanaan Kärpissä mutkan käynyt Michal Vondrka ja Vaclav Nedorost iskivät vielä osumat mieheen, olivat loppulukemat maanantain kamppailussa 6-2 Slovanille.

Jokereilla seuraava peli on luvassa 22. joulukuuta, kun kotona vastaan asettuu Dinamo Riga.

Tsekkaa asetelmat ja KHL-jutut erikoissivustoltamme täältä!