Suomalaispelaajista koko alkukauden parhaisiin pistemiehiin kuulunut Torpedon Sakari Salminen pääsi nyt Leijonien mukaan Venäjän EHT-turnaukseen.

Salminen oli varmasti korkealla niissä nimissä, joita olisi haluttu nähdä jo Karjala-turnauksessa.

Silloin isona haasteena oli KHL:n otteluohjelma, jota Salminen ihmetteli kovasti Ilta-Sanomille.

– Onhan se tyhmää, kun KHL:ää ja maaotteluja pelataan nykyään samaan aikaan. En tiedä, mitä on mietitty. Kyllä kalenteri olisi järjestettävä jotenkin järkevämmin, Salminen sanoo lehdelle.

– KHL aikataulutti otteluja maajoukkuetauolle ja alkoi sitten valittaa, kun pelaajien pitikin päästä edustushommiin. On se melko kummallista.

Salminen edusti Leijonia viime kaudella muun muassa olympialaisissa. Alkukauden 38 KHL-ottelussa Salminen on nakuttanut tehot 13+17=30.

Leijonilla ottelut Sotshissa pelattavassa turnauksessa alkavat torstaina isäntämaa Venäjän kohtaamisella.

Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu löytyy täältä.