Joel Armia on tehnyt kovaa jälkeä AHL-joukkue Rochester Americansin paidassa.

21-vuotiaan suomalaisen toinen sesonki Pohjois-Amerikassa on sujunut huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Viime kautta varjosti käsimurtuma, mutta pelikuntoon päästyään Armian kokonaisvaltainen pelaaminen ei ollut toivotulla tasolla.

Nyt tilanne on toinen. Armia on ollut kiekollisena oma juonikas itsensä, mutta myös puolustustietoisuus on lisääntynyt. Vahvimmillaan suomalainen on silti kiekon saatuaan.

– Hän on todella hyvä kunhan vain pitää pelin käynnissä. Voi näyttää siltä, että tilanne on ohi, mutta tämän jälkeen kiekko on taas hänen hallussaan. Hän tekee sitä samaa sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, Americansin päävalmentaja Chad Cassidy kertoo Democrat & Chroniclelle.

Armia on saanut peliaikaa myös alivoimalla ja ottanut uuden aluevaltauksen tosissaan. Jos vastustaja iskee ylivoimalla tai Armia ei onnistu paikoistaan, niin hän ottaa sen raskaasti.

– Hän tuntee sen olevan hänen vastuullaan, Cassidy huomioi.

17 peliin tehot 6+9=15 summannut Armia on Rochesterin toiseksi paras maalintekijä ja kolmanneksi paras pistemies.

Toimittaja Kevin Oklobzijan mukaan Armia on lähellä nostoa Buffalo Sabresin riveihin. Oklobzijan näkemys on, että Armia on ansainnut mahdollisuuden NHL:n puolella.

Kevin Oklobzija

@kevinoROC1
Plain and simple, a recall by #Sabres of #Amerks RW Joel Armia will be coming sooner than later; been truly dymanic:
on.rocne.ws/1xfbkWv