SM-liigassa aikanaan Kärpissä tehokkaasti esiintynyt Lukas Kaspar on saanut viiden ottelun pelikiellon KHL:ssä.

Tällä hetkellä Jugraa edustava Kaspar heitti mailallaan tuomaria ottelussa Severstalia vastaan. Tilanteessa kiekko oli osunut Kaspariin niin, että hän oli jäänyt jäähän loukkaantuneena makaamaan. Kun ottelun tuomaristo ei viheltänyt peliä poikki, heitti Kaspar mailansa kohti toista päätuomaria, joka ehti kuitenkin suojautua tilanteessa.

KHL:n mukaan kyseessä on tuomarin koskemattomuuden rikkominen, mistä Kasparille lätkäistiin lopulta pitkähkö pelikielto.

Video tapahtuneesta löytyy täältä.