Leijonat päätti Karjala-turnauksen 0-3-kotitappioon Ruotsille sunnuntaina. Kun molemmat joukkueet olivat voittaneet kaksi aiempaa otteluaan, vei Ruotsi samalla turnausvoiton Helsingissä – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997!

Leijonien peli oli kaksi ensimmäistä erää hieman hengetöntä, vaikka tekopaikkoja aika ajoin syntyikin. Jokeri-vahti Henrik Karlsson oli kuitenkin huikeassa vireessä koko ottelun ajan nykyisessä kotihallissaan.

Venäjä voitti sunnuntain aiemmassa ottelussa Tshekin 4-2 sijoittuen turnauksessa kolmanneksi.