Minnesota Wild osoitti viime kevään pudotuspeleissä pystyvänsä pelaamaan laadukasta ja ennenkaikkea voittavaa playoff-jääkiekkoa. Se jyräsi taitavaa Coloradoa ajoittain pahastikin ensimmäisellä kierroksella marssien lopulta jatkoon seitsemännessä ottelussa.

Vaikka viime vuonna ei vielä ollut Wildin aika, joukkueelle se jätti ison nälän. Joukkue näki, että se voi oikeasti voittaa hyviäkin joukkueita pudotuspeleissä, mikä on omiaan lisäämään motivaatiota. Helppoa ei kuitenkaan ole kasvaa todelliseksi voittajaksi huimatasoisessa lännessä.

– Kevät jätti meille todellakin nälkää. Pystyttiin pelaamaan kovissa peleissä tosi hyvin ja saatiin otettua se yksi askel eteenpäin joukkueena. Nyt vaan pitää edelleen pystyä kasvamaan ja ottamaan taas se seuraava, Mikael Granlund sanoo SuomiKiekko-sivustolle.

Tuon seuraavan askeleen ottaminen on alkanut kuitenkin Wildilta kankeasti. Se päätti torstaina neljän ottelu tappioiputken heikkoa Buffaloa vastaan. Lauantaina se kohtaa vaikealla AAC-areenalla Kari Lehtosen edustaman Dallasin. Kokenut joukkue ei varmasti sorru heikkoina hetkinä paniikkiin, mutta lisää ei toisaalta siimaa ole varaa antaa.

– Kausi on pitkä ja pitää metsä nähdä puilta vaikeina hetkinä. Ollaan kuitenkin pelattu ihan hyvin tässä, mutta hävitty yksittäisiin virheisiin. Meillä on aika kokenut ryhmä tässä, joka kyllä tietää, missä mennään, Granlund toteaa.

Etenkin läntinen konferenssi on NHL:ssä tänä päivänä armoton. Tasaisuus on kaiken ytimessä.

– Länsi on todellakin armoton ja kova konferenssi. Ei siellä nytkään montaa joukkuetta ole negatiivisella rekordilla. Pitkiin heikkoihin jaksoihin ei todellakaan ole varaa. Hyvillä joukkueilla ne huonot jaksot tapaavat olla lyhyitä.

Ei paineita

Jos on ollut kankea alku Wildilla joukkueena, sitä se on tehojen muodossa ollut myös keväällä pudotuspeleissä loistaneelle Granlundille. Toisaalta päävalmentaja Mike Yeo pelutti alkukaudesta suomalaista jämäsekunneilla kakkosylivoimassa ja nyt sivussa on taistelupari Zach Parise. Paikkoja Granlund ketjuineen on luonut jatkuvasti.

– En tiedä, ottaako noista pisteistä paineita, mutta totta kai kun hyvien jätkien kanssa pääsee pelaamaan ylivoimaa ja muuta, niin niitä pitäisi tulla. Meillä nyt on sillä tavalla kuitenkin ollut hyvä tilanne, että joka ketjusta on tullut alkukaudesta tehoja, suomalaistähti päättää.

Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppälä