Mestiksessä nähdään perjantaina todellinen kärkikamppailu, kun KooKoo kohtaa kotonaan Jukurit.

Kamppailu on monessakin mielessä herkullinen. Vastakkain on samalla viime kauden finaalistit.

– Kova kamppailu tulee varmasti! Pääsemme pelaamaan kotiluolassa, mikä on meille aina vahvuus, KooKoo-hyökkääjä Tomi Peltonen pohti seuransa sivuilla.

Myös Mikkelissä kamppailu herätti jo odotuksia.

– Jokainen peli on omanlaisensa ja onhan KooKoolla ne omat juttunsa, mitkä meidän on saatava pois. Kyllä huominen matsi tulee olemaan yksilötasolla kovinta mahdollista luokkaa. Sarjajohtajan kotihallissa pitkät hyökkäykset ovat varmasti tulevan ottelun avain, päävalmentaja Antti Pennanen ennusti Jukureiden sivuilla.

Joukkueiden välille on ehtinyt muodostua jo melkoista vääntöä. Se myönnetään myös joukkueiden taholta. Ainakin mikäli on uskominen KooKoo-hyökkääjä Peltosta.

– Näiden parin kauden aikana Jukureista on jäänyt sellainen mentaliteetti, että heille ei saa hävitä ikinä missään olosuhteissa!

Miten kamppailussa käy? Klo 18.30 alkavaa Mestistä pääset seuraamaan livenä täältä.