Leijonien MM95-kultajoukkue kohtasi Ruotsin legendakokoonpanon perjantaina hymy suupielissä käydyssä hyväntekeväisyysottelussa.

Ottelun lopputulos 8-5 oli sivuseikka – pääasia tietysti, että Suomi voitti ottelun – mutta monenlaista tapausta mahtui hyvähenkiseen showhun.

* MM95-joukkue sai toisessa erässä lisävahvistusta, kun kentälle kirmasi nelikko Jari Kurri (komealla puumailalla), Esa Tikkanen, edelleen huikean kauniilla potkulla liukuva Reijo Ruotsalainen – sekä Jari Litmanen!

* Ottelussa oli lämäri- ja taklauskielto – pois lukien Leijonien Raipe Helminen, jolle lämäri olisi ollut sallittu – lienee tarpeetonta sanoa, että tuollaista ihmettä ei nähty. Sen sijaan Tikkanen kyllä lämäsi ja taklasi, totta kai.

* Janne Niinimaa himoitsi alusta asti maalia – ja saikin omansa kolmannessa erässä komean piruetin päälle.

* Jäähyjen sijaan pelissä tuomittiin rangaistuslaukauksia – useimmiten varsin heppoisin perustein. Suomi ei tehnyt viidellä ensiyrityksellä yhtään. Litmanen sentään laittoi ranteet lukkoon ja kiekon ylärimaan, kunnes ”Tiki” näytti vielä miten tämäkin homma pitää hoitaa.

* Suomen ensimmäisen MM-mitalin 1986 (kaksi maalia yhdeksässä sekunnissa) torpedoinut Anders ”Masken” Carlsson syötti nätisti Ruotsin 2-1-maalin. Hän myös näytti juonikkuuttaan pian tämän jälkeen yrittämällä maalia nostamalla kiekon maalin takaa Jarmo Myllyksen selkään – ja veivasi sisään todella hienon rankkarin.

* Suomen maalivahtikaksikko Jarmo Myllys – Ari Sulander oli yhä edelleen oivassa torjuntavireessä – kuten myös ruotsalainen vastaparinsa Tommy Söderstöm – Magnus Eriksson.

* Yleisömäärä hyväntekeväisyyspelissä oli komea: 8143 – enemmän kuin Suomen Karjala-turnauksen avauksessa Tshekkiä vastaan.

Suomen maalit:

1-0 Mika Nieminen
2-2 Erätaukokilpailun perusteella…
3-2 Jere Lehtinen
4-2 Saku Koivu
5-2 Jere Lehtinen
6-4 Janne Niinimaa
7-5 Esa Tikkanen
8-5 Jere Lehtinen tyhjään maaliin.

Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant