Karjala-turnauksessa, missä käynnistyy perinteiseen tapaan koko kausi A-maajoukkuetasolla, käynnistyi nyt myös uusi aikakausi Leijonissa, kun päävalmentajan pestiin hyppäsi Kari Jalonen.

Jalonen peri tehtävän Erkka Westerlundilta, jonka johdolla Leijonat ylsi viime kaudella Sotshin olympialaisissa pronssille ja kevään MM-kisoissa Minskissä hopealle.

Valmennusjohdon puolella Westerlundin aikakaudelta Jalosen tiimiin jatkoivat maalivahtipuolesta vastaava Ari Moisander sekä Kärpät kultaan viime keväänä luotsannut Lauri Marjamäki, joka oli merkittävässä roolissa rakentamassa Leijonien vahvaa suoritustasoa edelliselläkin kaudella maajoukkueessa.

Marjamäki onkin hyvin perillä siitä, tulevatko asiat muuttumaan täksi kaudeksi pelillisellä puolella vai eivät, vaikka pelejä Leijonilla tälle kaudelle alla on vasta yksi.

– En usko, että nyt peli on mitenkään hirveän erilaista. Muutamia juttuja tehdään vähän erillä tavalla, esimerkiksi jonkun alueen jutut, mutta ei ole tulossa mitään radikaaleja muutoksia. Eikä siinä ole järkeäkään muuttaa, Marjamäki tuumaa SuomiKiekko-sivustolle.

– Johtaminen ja toiminta ovat sitten aina persoonan mukaisia. Ne ovat niitä asioita mitkä muuttuvat aina kun luotsi vaihtuu.

Isoissa linjauksissa Leijonien peliin on pyritty tuomaan terävää suunnanmuutospeliä yhdistettynä tiiviiseen viisikkopuolustamiseen. Ne teemat ovat vahvasti voimissaan myös jatkossa.

– Ylipäätänsä hyvä joukkueena pelaaminen ja hyvä puolustuspelaaminen ovat niitä faktoja. Viidellä viittä vastaan -pelaaminen pitää saada sille tasolle, että siellä niitä eroja ei pakosta tehdä. Se pitää pystyä pelaamaan tasan. Erikoistilannepelaaminen sitten, mihin kuuluu yli- ja alivoimapelaaminen sekä myös maalivahtipeli, niin niiden pitää olla aina huippuluokkaa jos menestytään, Marjamäki linjaa.

Asteen verran muutosta

Haasteellisen syksyn Kärppien kanssa tähän mennessä vetäneen Marjamäen oma kuva Leijonissa muuttuu asteen verran. Viime kaudella Marjamäki peluutti Leijonien hyökkääjiä, nyt puolustajia, kun päävalmentaja Jalonen vastaa hyökkääjien peluutuksesta.

– Varmaan viisi vuotta on siitä mennyt kun viimeksi on pakkeja peluuttanut. Ihan kiva oli kyllä olla pakkien kanssa tuossa, vielä kun kaikki tuttuja kavereita siellä. Mikäs siinä ollessa. Eikä tuossa kovin erilaista ollut, vaan aika helppoahan se on vetää neljällä ketjulla ja kahdeksalla pakilla. Vuoroperään menemään vain siellä. Mutta kiva oli nähdä tuota peliä vähän pakkien silmin, ihan hyvää vaihtelua myös itselleni.

Marjamäki painottaakin valmentajien kesken juuri yhteistyötä, eikä lähde niinkään hirveästi puhumaan sitä, millainen merkitys yhdellä valmentajalla on kokonaisuutta ajatellen.

– Yhdessähän tuota työtä tehdään. Peluutushommat tietenkin ovat mitä ovat. Harjoitusten puolella ”Kojo” veti keskiviikon harjoitukset, mä torstain ja sitten taas perjantaina vedettiin vähän puoliksi. Aika paljon sillä tavalla jaetaan hommia ja aika paljon muutenkin ollaan oltu yhteyksissä syksyllä ja kimpassa asioita mietitty.

– Onhan siinä sitten vielä Ville (Peltonen) penkillä, joka pystyy antamaan palautetta sillä pelaajakokemuksella mitä hänellä on. Moisander hoitaa maalivahdit ja on vielä (Kai) Rautio scouttina ja (Marko) Ojanen hoitaa videoita, niin kyllä meillä aika hyvä tieto-osaaminen tuossa on. Mutta totta kai aina uudella päävalmentajalla on ne tietyt omat jutut mitä hän tuo.

– Itse sitä on etuasemassa kun saa olla näin hienojen valmentajien mukana. Uskon, että ihan hyvä yhteistyö tässä tulee. Kimpassa tehdään hommat ja tärkein juttu on se, että autetaan noita pelaajia, Marjamäki tiivistää.

Ei liikaa muiden kyttäämistä

Leijonien osalta Karjala-turnaus alkoi voitolla torstaina, kun Tshekki kaatui niukasti lukemin 2-1.

Ensimmäistä suoritusta Marjamäki piti rauhallisena, mutta löysi positiivisen puolen voiton yhteydestä.

– Tshekki pelasi fyysisesti laitojen lähellä ja tiivisti keskialuetta ja tietenkin meillä oli vain yksi kunnon harjoitus tuossa alla, niin ei me kaikkia asioita ehditty käydä läpi. Mutta oli hyvä saada se yksi peli alla, niin voitiin sitten hyvin käydä asioita läpi. Pelaajat ovat olleet hyvin vastaanottavaisia.

– Mutta sellainen rauhallinen peli se kyllä oli, ehkä kliininen on tähän väärä sana, mutta tasapainoinen esitys kuitenkin joukkueelta. Voittohan se noissa on kaikista tärkein asia ja lukemat 2-1 vielä. Yksi maali omiin, niin sekin vielä. Hyvä niin.

Lauantaina vastus kuitenkin kovenee, ainakin paperilla. Vastaan asettuu Venäjä, joka raahaa mukaansa KHL:n supertähtiä.

Marjamäen mukaan Leijonissa ei kuitenkaan esimerkiksi Karjala-turnauksessa lähdetä hirveästi keskittymään siihen, mitä vastustajat ovat.

– Kyllä tässä mennään aika itsekkäästi kohti Prahan ja Ostravan kisoja. Nytkin esimerkiksi käytiin tuota peliä ihan kokonaisuudessaan läpi, varsinkin viidellä vastaan pelin osalta. Eikä me muutenkaan tässä peliä ruveta sen suuremmin muuttamaan, vaan se on sitä, mitä pystyttiin pelaamaan ihan viime kaudellakin hyvin.

– Toki kyllä me Venäjästä käydään läpi erikoistilanteet sun muut ottelupalaverissa. Mutta oma pelaamisen kautta me tuohonkin peliin lähdetään.

Leijonat ja Venäjä iskevät yhteen lauantaina kello 16.00.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen