Karjala-turnauksessa Leijonien maajoukkuekausi lähti käyntiin voitolla, kun Tshekki kaatui lukemin 2-1.

Samalla Leijonien uusi päävalmentaja Kari Jalonen nappasi heti voiton taipaleen alulle. Helpolla se ei tullut, mutta taustalla olivat myös haastavat lähtökohdat.

– Nopealla aikataululla tuli peli vastaan. Tiistaina vielä osa pelasi Moskovassa ja myös CHL:ää pelanneet matkustelivat tänne ja suoraan sitten keskiviikkona hallille. Pitää nostaa kyllä hattua, että hyvin lähtivät valmennuksen juttuun mukaan. Ehdittiin muutamat pelilliset asiat käydä läpi tuossa kahden päivän aikana ja näytettiin siltä mitä pitikin siellä olla, Jalonen kertaili vaiheita kamppailun jälkeen.

Heikompia hetkiä toki myös oli.

– Toisen erän ensimmäinen kymppi oli sellainen, missä vähän liisittiin työnteosta ja kamppailusta, mitä kautta ote lipsui ja siinäpä se heidän maali tulikin. Mutta esimerkiksi erikoistilannepelaamisen suhteen ehdittiin asioita työstää ja molemmat niin ylivoima kuin alivoimat toimivat hyvin.

– Hyviä asioita siellä oli ja nyt ollaan saatu se peli mitä tarvittiin tähän. On valmentajien tehtävä nyt analysoida, korjata asioita ja ottaa sitten Venäjä lauantaina vastaan.

Ilolla ”KJ” otti kuitenkin voiton vastaan.

ImmosenJake” hoiti vielä mulle voittokiekon, Jalonen hymähti.

– Onhan se mukavampi aloittaa näin kuin tappiolla. Joka tapauksessa pitää kuitenkin tuloksen taakse katsoa. Että päästään pelin kanssa koko ajan eteenpäin.

Silti startin osalta Jalonen oli tyytyväinen siihen, mitä kaukaloon jäi. Ne antoivat hyvää todistusaineistoa asioista, mistä on hyvä jatkaa eteenpäin.

– Puolustuspeli oli pääasiallisesti jämäkkää, vaikka muutamia lipsahduksia siellä tuli. Viisikon puolustuspelaaminen oli hyvää ja tietenkin se hyökkäyspeli on vaikein osa-alue, mutta kyllä sielläkin saatiin sellaisia asioita mitä haluttiin.

Yksittäisiä pelaajia Jalonen ei lähtenyt sen suuremmin nostamaan esille.

– Kyllä mä puhuisin enemmänkin tuosta meidän joukkuepelaamisesta. Se on se juttu minkä kautta annetaan palautteita ja minkä kautta mennään eteenpäin. Se on se Leijonien ase millä me pärjätään.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen