KHL-haasteen pariin hypänneen Erkka Westerlundin valmentajauran piti olla lopullisesti ohi jo kevään 2012 jälkeen.

Vierumäelle muihin hommiin siirtynyt valmentajakonkari jätti hyvästit Jokereille pronssisissa merkeissä. Valmennuspestien piti olla siinä.

Ei ollut. Yksi puhelu muutti paljon.

– Kun tarjous tuli Jääkiekkoliitolla, että olisi mahdollisuus valmentaa kahden arvokisan vuonna, ei siitä voinut kieltäytyä. Kun homma maistui niin hyvältä, oli siitä helppo jatkaa, Westerlund pohtii muutama vuosi myöhemmin SuomiKiekko-sivuston haastattelussa Riiassa.

Tauko teki hyvää. Ja samalla käskijä huomasi kaipaavansa ainakin osittain tuttuun rooliin.

– Kun on pois hommista, sitä saa uutta perspektiiviä tekemiseen. Vierumäellä oli monta hyvää kaveria, jotka työstivät vähän syvemmälle oppimista urheilijalähtöiseen valmentamiseen. Sain sieltä todella paljon uutta. Ja jo maajoukkuevuosi tuntui hyvältä. Sitten kun tarjottiin mahdollisuutta valmentaa KHL-joukkuetta Suomessa, se tuntui heti hyvältä.

– Kun olet toiminnassa mukana, näkökenttä asoihin kaventuu. Heti kun pääset ulkoapäin katsomaan, asiat näkee heti paljon laajemmalta kantilta, Westerlund summaa rauhalliseen tyyliinsä.

”Nautin joka päivästä”

Urallaan vielä täysin ilman kesken kauden tulleita potkuja selvinnyt Westerlund on saanut Jokereiden kanssa yllättävänkin tehokkaan lähdön historialliseen KHL-kauteen. Myös henkilökohtaisesti syksy on antanut paljon.

– Tässä on lähestytty valmennusta eri tavalla. Siinä mielessä ollut hieno haaste kokeilla, miten asiat toimii näin ammattilaisjoukkueessa. Sen myötä pystyy kokeilemaan asioita ja tekemään juttuja eri tavalla. Se on antanut ihan uuden innon työhön.

– Samalla pitää muistaa, että tämä on tiimityötä. Sen takia tämä on niin antoisaa – sitä oppii itsekin vielä todella paljon, kun on vuorovaikutuksessa koko ajan. Itse vain johdan meidän tiimiämme, missä on hyvä paketti kasassa. Virran Hannu, Kaskisen Kalle ja Kettererin Markus hoitavat meillä valmennuksesta ison vastuun, Westerlund painottaa.

Millainen liekki Erkka Westerlundissa palaa tällä hetkellä valmennukseen?

– Nautin joka päivästä, kun saa tehdä tätä. Tämä on antoisaa elämää. Itselleni voittaminen ja häviäminen eivät ole isoja asioita. Enemmän merkkaa se, ettei esimerkiksi tämäkään projekti olisi vain yksi kausi näille pelaajille. Vaan, että tämä olisi totaalisen erilainen kausi – pelaajatkin pyrkisivät siihen kuinka hyviä he voivat olla.

– Ja kuinka hyviä me voimme joukkueena olla yhdessä. Voittoja ja tappiota tulee, mutta se, että pystyy testamaan omia rajojaan, se on se juttu, valmentaja kiteyttää.

Ilari Isotalo, Riika
Twitter: @IlariIsotalo

Lue myös: Erkka Westerlund vaatii muutosta suomalaiseen valmennukseen: ”Muuttaa koko kulttuurin”

Lue myös: Jokerit joutunut erikoisen ongelman eteen – ”Pelaajat eivät tykkää”