Yksi lauantain liigakierroksen isoimpia onnistujia oli Kärppien takalinjoilla ruotsalaispuolustaja Adam Masuhr, joka laukoi kaksi maalia Pelicansin verkkoon.

Näistä toinen oli samalla voittomaali, minkä myötä kamppailu kääntyi Kärppien hyväksi lukemin 3-2.

– Tiesimme, että millainen Pelicans on. He pistävät aina kovan haasteen pöytään ja ovat sitä kautta hyvä joukkue. He löytävät aina tavan pysyä mukana pelissä ja heillä on pelaajia, jotka pystyvät pistämään kiekkoa sisään. Olimme valmistautuneita kovaan vääntöön ja tiesimme, että emme tule helpolla pääsemään, Masuhr summasi iltaa Kärppien näkökulmasta.

– Kun teemme niitä asioita, mitkä meillä on painotuksina ja mihin haluamme yltää, niin pystymme aina kamppailemaan ketä tahansa vastaan. Sitä kautta myös avautuu mahdollisuus voittaa pelejä.

Kunnon tshekkiläisen takatukan viime aikoina kasvattanut ja sen kanssa lötää pussiin lauantaina heittänyt Masuhr oli iskenyt Liigassa tähän mennessä vain yhden maalin, vaikka paikkoja on riittänyt koko alkukauden ajan.

Ruotsalaispakki ei kuitenkaan ollut mitenkään tuskaisena.

– Hyvä itseluottamus on ollut päällä ja sen myötä tiedän, että onnistumisia voi hyvin tulla. Pitää vain olla kärsivällinen ja odottaa mahdollisuuksia. Ei voi pakottaa peliä, mikä on sama juttu myös maalinteon suhteen.

– Pitää tehdä asioita, mitkä on sovittu joukkueena. Joskus se tuottaa sen, että onnistumiset tulevat maalien muodossa niin kuin nyt. Toki olen tähän tyytyväinen ja pitää vain jatkaa laukomista. Ehkä näemme sitä kautta lisää onnistumisia, Masuhr pohti.

Seuraavana haasteena Kärpillä on CHL:n toisen jatkokierroksen ottelut SaiPaa vastaan, joista ensimmäinen osa pelataan tiistaina Lappeenrannassa.

– Saa nähdä, että onko meno erilaista kun mennään CHL:ssä. Odotan kuitenkin sitä, että eteen tulee taas hyvin samanlainen haaste mitä SaiPa aina heittää. Heillä on kuitenkin hyvä joukkue ja ovat varmasti hyvin innoissaan CHL:stä kuten mekin. Meillä sitä on ehdottomasti ja haluamme mennä pitkälle. Tulee varmasti olemaan hauskaa, Masuhr tulevasta.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen